Pukki Party: Teemu Pukki oli aluksi epäileväinen Norwichin suhteen

Teemu Pukki kertasi Pukki Party -podcastissa nousuaan Valioliigan maalipyssyksi. Siirto Norwichiin tuli kärkimiehen omien sanojensa mukaan pienen epäilyhetken jälkeen.
– Olin pelannut hienot neljä vuotta Tanskassa. Päätimme perheen kanssa, että olisi parempi kokea jotain uutta. Oli tarjousta monesta paikkaa, Kreikasta muun muassa. Oli monta paikkaa, mihin meinasin päätyä, mutta en kumminkaan päätynyt. Sitten tuli Norwich.
– Aluksi olin aika epäileväinen sen suhteen. Sitten selvisi keskustelujen kautta, että aika mielenkiintoinen projekti tarjolla. Pohdin, että tämä vois ollakin hyvä paikka. Tulimme katsomaan paikat ja silloin tuli päätös, että tää tehään, Pukki muisteli podcastissa peliliikettään.
Nousukaudella hän pyssytti Mestaruussarjassa hurjat 29 osumaa. Myös Valioliigassa maalitahti on pysynyt kovana, kun 28 ottelussa verkko on venynyt 11 kertaa. Kausi sai henkilökohtaisella tasolla Liverpoolin vieraana lentävän lähdön.
– Kun tuli otteluohjelma ja näki että ekana Liverpool vieraissa, niin oli jotenkin surreallistinen fiilis. Lopulta en edes jännittänyt ennen peliä. Peli oli ekalla puoliajalla selvä. Liverpool otti voiton. Tauolla päätimme päästä kunnialla kuitenkin pelistä läpi. Sain sen maalin, mikä kyllä helpotti alkua, Pukki myöntää.
Viikonloppuna 30 vuotta täyttäneen Pukin elämä rullaa pelikenttien lisäksi hyvin myös siviilissä. Kirsikka-vaimo on pitänyt Huuhkaja-tähdestä hyvää huolta.
– Olen päässyt kehittymään, kun kotipuolen asiat ovat kunnossa. Omaan elämään on tullut futista tärkeimpiä asioita, joka rentoutti suhtautumista futikseen.
– Menen kotiin, jossa hymyileväinen lapsi haluaa leikkiä kanssani. Häntä ei kiinnosta pätkääkään, kuinka peleissä on käynyt, Pukki naurahtaa.
- Kasper Hämäläinen ja Paulus Arajuuri pelaavat jäähyväisottelunsa maanantaina
- Teemu Pukin hurja maalivire sai jatkoa
- Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen nousi Bundesliigan kärkeen
- Richard Jensen pääsi tuulettamaan harvinaista voittoa
- Carljohan Eriksson FC Nordsjällandin cup-sankari
- Robert Taylor jäi ilman toista cup-pokaalia
- Viljami Sinisalo pysäytti Valioliigajoukkueen
- Joel Pohjanpalon maalivireelle jatkoa
- Bayer Leverkusen jatkaa vahvasti Bundesliigassa
- Jesse Joronen piti maaliinsa jälleen koskemattomana
- Huippuseurat Glen Kamaran kintereillä
- Huuhkajat-huuma yltyy – syyskuun Tanska-ottelu jo loppuunvarattu
- Niko Hämäläinen jättää QPR:n
- Huuhkajien kaksikolle jatkosopimukset Ruotsiin
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Teemu Pukki siirtyy MLS:ään
- Nyt on kova! Huuhkajien ikämiesjoukkueessa nostalgian magiikkaa – nimi saa hymyn huulille
- Jesse Joronen ja Joel Pohjanpalo jättävät Huuhkajat
- Venezian kausi päättyi pettymykseen