Huuhkajat yhä Tanskaan kesäkuussa 2021

Huuhkajien historiallinen EM-avausottelu piti pelata Kööpenhaminassa kesäkuun alkupuolella. Koronaviruksen vuoksi EM-kisat siirrettiin ja samalla alkoi spekulaatio siitä, pelataanko edelleen niissä kaupungeissa ja niillä stadioneille, mitä alun perin määrä oli. Yksi iso kysymysmerkki oli nimenomaan Parken.
Perjantaina Tanskan jalkapalloliitto DBU ilmoitti virallisesti UEFAlle, että Tanska haluaa edelleen olla yksi isäntäkaupungeista. Täysin satavarmaa asia ei ilmoituksesta huolimatta ole, mutta hyvin todennäköistä.
– DBU:ssa olemme valmiita järjestämään neljä EM-ottelua kesällä 2021, mutta emme voi tehdä sitä ilman yhteistyökumppaneitamme, sanoi Tanskan liiton puheenjohtaja Jesper Möller STT:n uutisessa.
UEFAlta tulleiden tietojen mukaan vuoden 2021 kisat pyritään pelaamaan mahdollisimman pitkälle samalla tavalla, samoissa paikoissa ja samoilla päivämäärillä kuin 2020 kisat oli määrä pelata. Jos tämä pitää paikkaansa – ja Tanska täyttää edelleen kisavaatimukset – Suomi pelaa historiansa ensimmäisen EM-lopputurnausottelun Kööpenhaminassa kesäkuussa 2021.
- Richard Jensenille täydet minuutit eurokentillä
- Kaan Kairinen loukkaantui voitto-ottelussa – Lukas Hradeckylle nollapeli
- Robert Taylor ja Teemu Pukki maalinteossa
- Oliver Antman pitkään sivussa
- Lukas Hradecky torjui Leverkusenille pisteen kärkiottelussa
- Joel Pohjanpalo laukoi Venezia FC:n sarjakärkeen
- Joel Pohjanpalo teki jatkosopimuksen
- Oliver Antman loukkaantui pahasti – myös Ilmari Niskaselle taukoa
- Huuhkajille kirvelevä kotitappio
- Kaan Kairinen odottaa Olympiastadionin tunnelmaa – ”Siitä tulee hieno ilta”
- Huippuseurat Glen Kamaran kintereillä
- Huuhkajat-huuma yltyy – syyskuun Tanska-ottelu jo loppuunvarattu
- Niko Hämäläinen jättää QPR:n
- Huuhkajien kaksikolle jatkosopimukset Ruotsiin
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Teemu Pukki siirtyy MLS:ään
- Nyt on kova! Huuhkajien ikämiesjoukkueessa nostalgian magiikkaa – nimi saa hymyn huulille
- Jesse Joronen ja Joel Pohjanpalo jättävät Huuhkajat
- Venezian kausi päättyi pettymykseen