Petteri Forsell pettyi, mutta työ jatkuu

Petteri Forsell kertoi Iltalehdelle, että hän oli odottanut olevansa valittujen pelaajien joukossa, kun Huuhkajien joukkue Nations Leaguen avausotteluihin julkaistiin torstaina. Näin ei ollut, mutta Forsell korosti, että työ jatkuu kovana.
– Siinähän on pelimiehiä jengi täynnä, Petteri Forsell sanoi Iltalehden haastattelussa.
– Itse olen myös hyvä pelimies ja kehittynyt paljon varsinkin puolustussuuntaan parin viime vuoden aikana. Erityisesti työmoraali alaspäin on kasvanut, minkä takia pelasin myös Kielcessä puolustavammassa roolissa muutaman pelin pelikieltojen ja loukkaantumisien takia.
Pelit seurajoukkueissa ovat myös sujuneet hyvin.
– Pelasin myös henkilökohtaisesti hyvän loppukauden, ja nyt on alkanut hyvin, niin odotin kyllä ehdottomasti, että olen mukana. Huomenna taas työkengät jalkaan, kohti työntekoa ja kehittymistä. Ei tässä päätä laiteta pensaaseen, Forsell sanoi Iltalehdelle.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Benjamin Källmanin kuiva kausi päätökseen
- Lukas Hradecky ehdolla vuoden urheilijaksi
- Fredrik Jensen avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Daniel Håkans laukoi Vålerengalle tärkeän maalin
- Bayer Leverkusen porskuttaa Bundesliigassa
- Lukas Hradecky ehdolla vuoden urheilijaksi
- Benjamin Källmanin kuiva kausi päätökseen
- Fredrik Jensen avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton