Genk antoi Jere Uroselle hiukan lomaa – kauden alku Belgiassa jo ovella
EM-lopputurnauksessa urakoinut Jere Uronen sai seuraltaan KRC Genkiltä ansaittua pientä lisälomaa ennen paluutaan Belgiaan.
Genk on aloittanut jo harjoituskauden ja pelasi torstaina toisen harjoitusottelunsa, mutta ei vielä täydellä miehistöllä.
Maajoukkuetehtävissä olleet pelaajat ovat osin palanneet harjoituksiin jo tällä viikolla. Muutama pelaaja on saanut kuitenkin lomaa ensi viikkoon saakka ja näihin kuuluu myös Uronen. Uronen liittyy joukkueen vahvuuteen ensi maanantaina.
Kauaa tosiotteluiden alkuunkaan ei ole, sillä Genk kohtaa jo ensi viikon lauantaina Club Brüggen Belgian Supercupissa ja sarjakausi Belgiassa käynnistyy Genkin osalta jo perjantaina 23.7. vierasottelulla Standard Liegéa vastaan.
LUE MYÖS:
- Jari-Pekka Keurulainen jättää Huuhkajat yli 30 vuoden jälkeen
- Onni Valakarin San Diego kaatoi Robin Lodin Minnesotan ja eteni välieriin
- Topi Keskiselle avausosuma tärkeään paikkaan
- Naatan Skyttä heilautti hattutempun
- Kaan Kairiselle kauden avausmaali
- Joel Pohjanpalo päätti kuivan kautensa
- Lukas Hradecky palasi Monacon maalin suulle
- Benjamin Källmanille kaksi maalia
- Juho Lähteenmäki jatkosopimukseen
- Teemu Pukki jätti komeat jäähyväiset Huuhkajille