Huuhkajien puolustaja putosi kisakoneesta viimeisenä – ”Oli henkisesti raskas”

Albin Granlund jäi viimeisenä pelaajana EM-kisajoukkueen ulkopuolelle kesänä. Granlund oli joukkueen mukana aina avausotteluun saakka varamiehenä, mutta joutui lopulta seuraamaan kisat katsomosta käsin.
Granlund harjoitteli joukkueen mukana Terijoella ja oli joukkueen mukana vielä valmistautumassa Tanska-otteluun. Hänelle jäi kesästä kaksijakoiset tunnelmat.
– Se oli tosi hieno kokemus päästä mukaan EM-tunnelmaan. Olin vielä pukukopissa ennen Tanska-ottelua ja sen jälkeen katsomossa. Oli upea olla mukana siinä, mutta olen ollut maajoukkueen mukana säännöllisesti viimeiset 4-5 vuotta, ja jääminen ulos kisajoukkueesta oli henkisesti raskas. Se ei ollut helppo paikka, mutta olen kiitollinen, että sain mahdollisuuden olla joukkueen mukana, Granlund kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
Granlundilla oli myös epäonnea, sillä saapuessaan valmistavalle leirille hän sai kuulla sairastuneensa koronaan.
– Siinä oli myös vähän huonoa tuuria, kun tuli positiivista koronatulosta ja muuta. Harmittaa se huono oma tuuri.
Granlund ei ollut mukana syyskuun maajoukkueikkunassa, mutta saa taas mahdollisuuden nyt ollessaan mukana Ukrainaa ja Kazakstania vastaan. Granlundilla on ollut vaikea kausi seurajoukkueessaan Stal Mielecissä ja on nyt valmis auttamaan Huuhkajat MM-kisoihin.
– On ollut vähän vaikea kausi, niin maajoukkueeseen nosto tekee hyvää eikä maajoukkueessa koskaan tarvitse mitään ekstramotivaatiota. Maajoukkueessa kaikki antavat aina kaikkensa, ei siitä ole kahta sanaa.
Suomi kohtaa Ukrainan lauantaina 9.10. Olympiastadionilla ja Kazakstan on vastassa 12.10. vieraskentällä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Benjamin Källman ja Arttu Hoskonen jättävät Cracovian
- Juhani Pikkaraiselle avausmaali Allsvenskanissa
- Pyry Soirin Kallithean putoaminen varmistui
- Serie B:n runkosarja saatiin päätökseen – Pohjanpalo taistelee noususta
- Santeri Haarala siivitti Djurgårdenin voittoon
- Oliver Antman kartutti syöttötilastoaan
- Leo Walta jälleen maalinteossa
- Pyry Soiri maalasi Kreikassa
- Robin Lod kaatamassa Lionel Messiä
- Joel Pohjanpalo valittiin Serie B:n kuukauden pelaajaksi
- Santeri Haarala siivitti Djurgårdenin voittoon
- Serie B:n runkosarja saatiin päätökseen – Pohjanpalo taistelee noususta
- Robin Lod kaatamassa Lionel Messiä
- Benjamin Källman ja Arttu Hoskonen jättävät Cracovian
- Joel Pohjanpalo valittiin Serie B:n kuukauden pelaajaksi
- Oliver Antman kartutti syöttötilastoaan
- Pyry Soirin Kallithean putoaminen varmistui
- Juhani Pikkaraiselle avausmaali Allsvenskanissa
- Leo Walta jälleen maalinteossa
- Pyry Soiri maalasi Kreikassa