Rasmus Karjalaisen vaikea vuosi sai hienon palkinnon – ”Se oli kyllä hieno hetki”
Huuhkajien hyökkääjä Rasmus Karjalaisen viime vuoteen mahtui paljon aina vakavasta loukkaantumisesta Allsvenskanin nousun varmistaneeseen osumaan.
Karjalainen loukkaantui viime keväänä, kun hänen kaulastaan repesi verisuoni, joka olisi pahimmillaan hengenvaarallinen. Hän oli pitkään vuoteenomana ja katsoi EM-kilpailuja kotisohvalta, kun mieli paloi olla joukkueen mukana.
Karjalainen sai luvan aloittaa harjoittelun ja teki heinäkuussa Superettanissa pelaavan Helsingborgin kanssa sopimuksen. Oululaislähtöiseltä hyökkääjältä meni kuitenkin pitkään ennen kuin hän pääsi kunnolla pelikuntoon.
– Tiesimme, että syksy tulee olemaan prosessi ja kuntoon pääsemiseen menee koko syksy. Vasta viimeisissä peleissä aloin olla lähellä täyttä kuntoa. Siinä tuli treenattua paljon, ylimääräisiä kiloja saatiin pois ja paljon hikeä vuodatettua. Hiljalleen aloin saada itseäni kuntoon ja maaleja alkoi tulla. Jalat tuntuivat paremmilta ja esitykset alkoivat olla vanhaa tutumpaa. Kausi huipentui sitten nousuun, Karjalainen kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
Monet ihmettelivät Karjalaisen siirtoa Ruotsin kakkostasolle, mutta lopulta siirto osoittautui onnistuneeksi, kun Helsingborg nousi kauden päätteeksi Allsvenskaniin.
– Tietyllä tapaa syksy meni kuten kesällä suunniteltiin. Helsingborg on iso seura, joka kuuluu Allsvenskaniin. Tarkoitus oli saada alemmalla sarjatasolla itseni kuntoon ja sitten nousta seuraavaksi kaudeksi Allsvenskaniin. Nyt pääsen lähtemään kauteen 2022 ikään kuin puhtaalta pöydältä. Pelaan taas Allsvenskanissa ja isossa seurassa. Mielestäni tämä oli fiksu siirto molempien kannalta.
Karjalaisen kova työ palkittiin kauden viimeisessä ottelussa, kun Helsingborg kohtasi nousukarsinnan toisessa osaottelussa Halmstadin. Karjalainen teki viimeisellä minuutilla nousun sinetöineen 3-2-maalin.
– Kyllähän se maistui. Tuommoisia hetkiä varten hyökkääjät elävät. Se huipensi koko vuoden. Keväällä lääkärit eivät osanneet sanoa, että milloin pääsen pelaamaan tai pääsenkö ollenkaan. EM-kisojen unelma meni murskaksi ja se oli kova paukku ja Helsingborgissa alku oli hankalaa aikaa, joten se oli hieno päätös vuodelle. Kaikki pettymykset lähtivät ja se muistutti taas siitä, että kova työ palkitaan. Pelasimme siinä toisessa pelissä joukkueena kauden parhaan pelimme ja pääsin itse laittamaan pallon pussiin. Se oli kyllä hieno hetki.
Uuteen kauteen Karjalainen pääsee lähtemään hyvistä lähtökohdista, sillä hän on hyvässä kunnossa ja terveenä.
– Viime vuonna olin tähän samaan aikaan aika lailla samassa kunnossa, mutta silloin kauteen valmistautuminen jäi kesken loukkaantumisen takia. Nyt olen syksyn aikana saanut rakennettua pohjia kuntoon.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajien EM-vastustajat tasapeleihin
- Kaksi päivää historialliseen avausotteluun – Joel Pohjanpalo uhkuu itseluottamusta
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- Jukka Raitala jatkaa urakointia – Montrealille kuitenkin tappio
- Aapo Halme vaihdosta kentälle Barnsleyn voitossa
- ”Olen luottavainen” – Niki Mäenpäällä edessä Serie A -debyytti?
- Carljohan Erikssonilla komea debyytti – ”Tosi hyvät fiilikset”
- Ivanovin ja Mäenpään Warta sinetöi sarjapaikkansa Puolassa
- Huuhkaja-legenda pääsi FIFA:n huippupestiin