Albin Granlund myöntää kisajoukkueesta jäämisen kirvelleen – ”Maajoukkueuran raskain hetki”
Albin Granlund on ollut tuttu mies Huuhkajissa jo viimeisen viisi vuotta, mutta hän putosi viimeisenä pelaajana pois EM-ryhmästä.
Granlund on urallaan pelannut 21 A-maaottelua, mutta mikään yksittäinen hetki ei nouse ylitse muiden. Kisapaikan tuoneet karsinnat kokonaisuudessaan jäivät kuitenkin hyvin mieleen.
– Niitä hetkiä on aika paljon, mutta ehkä se koko EM-karsinta, kun päästiin kisoihin. Siinä oli monta peliä, tuntui että se vuosi oli erinomainen. Tietysti silloin kun pelaa ja on mukana, kentällä varsinkin ja tuo jotain siihen peliin mukaan, niin se tuntuu paremmalta kuin se, että istuu katsomossa.
– Olin itse katsomossa silloin, kun varmistettiin Liechtensteinia vastaan kisapaikka. Kyllä se tuntui hyvältä, mutta se tuntui eri tavalla. Silloin oli vain niin helpottunut, että se vihdoin varmistui. Mutta oli siellä Armenia-peli vieraissa, kun pelasin hyvän pelin ja voitettiin ja huomattiin, että ollaan tässä lohkossa vielä mukana taistelemassa kisapaikasta, niin kyllä sellaiset hetket ovat ihan loistavia.
– Tietysti myös silloin, kun voitettiin Nations Leaguen lohko silloin, vaikka me hävisimme Kreikkaa vastaan vieraissa, niin silloin varmistettiin se lohkovoitto. Aina on kiva voittaa maajoukkueessa. Ne ovat isoja hetkiä uralla, Granlund muistelee Veikkausliiga-podcastissa.
Granlund oli vahvasti tyrkyllä myös EM-joukkueeseen. Loukkaantumiset ja sairastelut kuitenkin pudottivat hänet viimeisenä miehenä ulos kisakoneesta. Hän myöntää sen ottaneen koville.
– Ehdottomasti. Se on kolikon toinen puoli tässä jalkapallomaailmassa. Loukkaantumiset ja muut ovat raskaita, mutta oli tuo maajoukkueuran raskain hetki, kun ei päässyt mukaan EM-kisoihin. Olin kuitenkin reservinä kisaryhmässä, että sain kokea sen. Oli siinä mukana, mutta olisi ollut vielä kivempaa olla ryhmässä mukana ja pelaamassa pelejä myös, Granlund toteaa.
Vaikka lopullisesta kisaryhmästä jäi saavuttamatta, niin hän jäi joukkueeseen mukaan varamieheksi. Granlundin mukaan motivaatiota joukkueeseen jäämisen suhteen ei tarvinnut etsiä.
– Ei tarvinnut kaivaa hirveän syvältä. Siinä olisi voinut tapahtua mitä tahansa, joku olisi voinut loukkaantua. Olisi ollut ehkä seuraavana mukana vuorossa. Tulee ehkä automaattisesti, mutta yritän
aina auttaa joukkuetta. Tunsin olevani osa joukkuetta, vaikka en ollut pelaavassa ryhmässä mukana. Silloin se oli raskasta, mutta luulen, että moni muu olisi tehnyt samalla tavalla ja jäänyt ryhmään mukaan. Aina niin hienoa olla maajoukkueen mukana. Piti vaan nauttia, että sai olla mukana EM-kisatunnelmissa, Granlund kertoo.
Granlundin haastattelu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Veikkausliiga-podcastista.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajat kohtaa kesäkuussa Ruotsin ja Viron – kotiottelun alkamisaika varmistunut
- Huuhkaja-kapteeni Tim Sparv: ”Nyt kannattaa olla fiksu ja tehdä niin kuin hallitus sanoo”
- Italiassa pelaavat Jesse Joronen, Simon Skrabb ja Sauli Väisänen sivuun Huuhkajien maaliskuun maaotteluista
- Huuhkajille hyviä uutisia Zenicasta – Bosnia ja Hertsegovina jäi tasapeliin
- Niilo Mäenpää nousee mukaan Huuhkajiin
- Tuomas Ollila debytoi Ranskan liigassa
- Helmareille tärkeä voitto – Lotta Lindström ratkaisi
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan