Ari Lahti hakee FIFA:n huippuvirkaa
Suomen Palloliitto on asettanut puheenjohtajana vuodesta 2018 lähtien toimineen Ari Lahden ehdolle FIFA:n varapuheenjohtajaksi eurooppalaisten jäsenten kiintiössä.
UEFA julkaisi 6. tammikuuta vastaanottaneensa jäsenmaidensa ehdokkaat FIFA:n hallituksen (FIFA Council) eurooppalaisiksi jäseniksi, jotka valitaan UEFA:n 47. kongressissa 5. huhtikuuta 2023 Lissabonissa, Portugalissa.
Lahden kanssa UEFA:n kiintiössä FIFA:n varapuheenjohtajan paikasta kilpailee jatkokaudelle pyrkivä unkarilainen Sándor Csányi. Varapuheenjohtajuuskausi on nelivuotinen.
Lahti on puheenjohtajakaudellaan määrätietoisesti edistänyt Suomen Palloliiton vaikuttamismahdollisuuksia kansainvälisessä päätöksenteossa. Lahti kertoo, että ehdokkuus FIFA:n varapuheenjohtajaksi on perusteellisen harkinnan tulos.
– Vaikuttaaksemme niin eurooppalaisen kuin globaalin jalkapallon tulevaisuuteen, meidän tulee olla keskustelun ytimessä ja johtamassa sitä. Olen sitoutunut puheenjohtajana antamaan kaikkeni jalkapallon tuottaman hyvinvoinnin edistämiseksi niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Meillä on tuoreessa muistissa juuri päättyneet miesten MM-kisat ja kisojen ympärillä käydyt keskustelut. Uskon, että minulla on FIFA:n hallituksen jäsenenä parhaat mahdollisuudet olla edistämässä muutosta ja vahvistaa jalkapallon eettisiä arvoja, Lahti näkee.
FIFA:n hallituksessa on 37 jäsentä. Se koostuu FIFA:n puheenjohtajasta, kahdeksasta (8) varapuheenjohtajasta ja 28 jäsenestä. UEFA:a edustaa FIFA:n hallituksessa kolme (3) varapuheenjohtajaa ja kuusi (6) jäsentä.
Pohjoismailla ei ole tällä hetkellä edustajaa FIFA:n hallituksessa.
Lähde: Palloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Palermon nousuhaaveille iso kolaus
- Daniel Håkans taas mestari
- Benjamin Källmanille kamala pettymys
- Viljami Sinisalo Skotlannin mestariksi
- Tony Miettiselle pokaali
- Ville Koskea suitsutettiin Espanjassa
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen urakka alkaa sunnuntaina
- Viljami Sinisalo yhä kiinni mestaruudessa
- Ville Koski avauksessa – Barcelona kaatui
- Nikolai Alholle valtava voitto
- Ville Koskea suitsutettiin Espanjassa
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen urakka alkaa sunnuntaina
- Jaakko Oksanen näki punaista
- Pohjanpalon ja Jorosen vastustaja selvisi
- Nikolai Alholle valtava voitto
- Ville Koski avauksessa – Barcelona kaatui
- Naamo menetetty mies
- Nikolai Alho ja Asteras Tripolis taistelee
- Viljami Sinisalo iskuetäisyyden päässä mestaruudesta
- Viljami Sinisalo yhä kiinni mestaruudessa