Paluun Huuhkajiin tehnyt Leo Väisänen tietää lauantain pelin panokset – ”Kuuden pisteen ottelu”

Huuhkajien toppari Leo Väisänen on selättänyt häntä vaivanneet loukkaantumiset ja hän on palannut maajoukkueen mukaan täydessä iskussa.
Väisänen joutui huilaamaan 2,5 kuukautta loukkaantumisen takia, mutta tervehtyi syyskuussa takaisin pelikuntoon. Hän ei kuitenkaan aivan ehtinyt edellisiin karsintaotteluihin mukaan, mutta on nyt täydessä iskussa.
– Viime reissu tuli vähän aikaisin, sillä olin juuri päässyt takaisin harjoituksiin ja pelannut joitain minuutteja. Mutta nyt olen jo täydessä kunnossa. Olen pelannut tässä reilun kuukauden, ja viimeisissä otteluissa on löytynyt sellainen terävyys takaisin. Tuntuu ihan omalta itseltäni ja on hyvä fiilis, Väisänen kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
Huuhkajat kohtaa elintärkeässä EM-karsintaottelussa lauantaina Slovenian vieraskentällä. Slovenia johtaa lohkoa yhdessä Tanskan kanssa pisteen erolla Huuhkajiin. Kesäkuussa Slovenia kaatui Olympiastadionilla 2-0, mutta nyt Huuhkajat joutuu loppuunmyydyn kotiyleisön eteen.
– Slovenia on hyvä joukkue ja heillä on hyviä pelaajia. Heillä on isokokoinen joukkue, eli lauantaina tulee olemaan fyysinen ottelu. Meidän pitää olla vahvoja ja hereillä. Tämä on iso ottelu, ja tulee varmasti olemaan hyvää futista, Väisänen povaa.
Voitolla Huuhkajat tarraisi tiukasti EM-paikkaan kiinni, sillä Suomen loppuohjelma on ennakolta Sloveniaa helpompi. Suomi kohtaa vielä karsinnan päätösotteluissa Kazakstanin ja Pohjois-Irlannin kotonaan ja San Marinon vieraissa. Slovenia joutuu puolestaan matkustamaan vielä Pohjois-Irlantiin ja Tanskaan ja päättää karsinnat Kazakstania vastaan kotikentällään.
– Kaikki pelit ovat tietenkin merkittäviä, mutta tämä on varmasti sellainen niin sanottu kuuden pisteen ottelu. Kumpikin joukkue on hyvissä asemissa ja se näkyy varmasti ottelussa. Uskon, että molemmat joukkueet tulevat kovalla draivilla. Katsotaan, kumpi tulee kovempaa, Väisänen pohtii.
Slovenia ja Huuhkajat iskevät yhteen Ljubljanassa lauantaina kello 19.00 alkaen.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teemu Pukki avasi maalitilinsä HJK:ssa
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Lukas Hradecky nollasi Bayern Münchenin
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Teemu Pukki avasi maalitilinsä HJK:ssa
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Pikkuhuuhkajille kova EM-karsintalohko