Arttu Hoskonen joutuu jättämään MM-karsintaottelut väliin
Kesällä League Onen Stockportiin siirtynyt Arttu Hoskonen on loukkaantuneena.
Hoskonen loukkaantui jo toisissa harjoituksissaan uuden joukkueensa seurassa eikä ole vielä päässyt pelaamaan uudessa joukkueessaan.
– Treeneissä tuli jalkavamma. Menee syyskuun puoliväliin tai loppuun, että pääsen pelaamaan. Semmoiset kahdeksan viikkoa yhteensä on se aika, joka kestää tulla takaisin kuntoon. Olisivatkohan olleet toiset treenit kolme viikkoa sitten? Ei ihan paras alku, Hoskonen avaa Kymppipaikan haastattelussa.
Näin ollen Hoskoselta jäänee väliin myös Huuhkajien syyskuun MM-karsintaottelut.
– Suoraan sanoen ottaa todella rajusti päähän. Olin viime kauden lopunkin loukkaantunut, niin olisi ollut hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä, olla kunnossa ja aloittaa heti alkuun. Niin ei käynyt, ja nyt joudun odottamaan hetken, että pääsen takaisin pelikentille. Harmittaa todella paljon, mutta ei auta.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Adrian Svanbäck maalin makuun
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Fredrik Jensenin edustama Augsburg löysi nopeasti uuden päävalmentajan
- Palloliitto tiedotti: Huuhkajat kohtaa Puolan sekä Ranskan suljettujen ovien takana