Jasse Tuominen kääntää EURO2020:n siirron positiiviseksi – ”Antaa aikaa kehittyä”

Huuhkajien tärkeän 1-0-maalin EM-lopputurnauspaikan varmistaneessa Liechtenstein-voitossa iskenyt Jasse Tuominen siirtyi viime kauden jälkeen Ruotsiin BK Häckenin riveihin. Alkuvuosi on osoittanut, että päätös oli oikea.
Edellisessä seurassaan BATE Borisovissa Tuominen ei oikein löytänyt omaa rooliaan, vaikka vastuuta kohtuullisesti tulikin. Valkovenäläisseura tarjosi jatkoa, mutta Tuominen päätti toisin ja uusi koti löytyi Göteborgista.
– En ensin itse asiassa ajatellut Ruotsia lainkaan, mutta sitten tuntui hyvin luonnolliselta siirtyä tänne. Ruotsi on vähän kuin Suomi, täällä tuntuu kotoisalta ja voin keskittyä vain jalkapalloon ottamatta stressiä muista asioista, Tuominen kertoo Häckenin verkkosivuilla.
Häckenissä oli myös tarjolla tutumpi rooli ”omalla” pelipaikalla eli ns. kymppipaikalla.
– Nyt on taas huomannut, kuinka hauska sillä paikalla on pelata. Uskon että ominaisuuteni sopivat parhaiten juuri tähän rooliin.
Ruotsissa on harjoiteltu koko lailla normaalisti, mutta Allsvenskania ei sielläkään pelata vielä. Koronavirustilanteen takia myös EM-lopputurnaus siirtyi kesälle 2021, mutta vuoden lisäodotus ei oikeastaan isommin haittaa Tuomista.
– Minulla on nyt hyvä mahdollisuus tulla vielä paremmaksi ja saada lisää aikaa keskittyä heikkouksieni kehittämiseen. Totta kai lopputurnauksen siirto oli pettymys, mutta ihmisten terveys menee edelle ja parempi siirtää kisat kuin pelata tyhjille katsomoille.
– On totta kai iso tavoite olla mukana EM-kisoissa, mutta nyt keskityn tekemään parhaani Häckenissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Benjamin Källman ja Arttu Hoskonen jättävät Cracovian
- Juhani Pikkaraiselle avausmaali Allsvenskanissa
- Pyry Soirin Kallithean putoaminen varmistui
- Serie B:n runkosarja saatiin päätökseen – Pohjanpalo taistelee noususta
- Santeri Haarala siivitti Djurgårdenin voittoon
- Oliver Antman kartutti syöttötilastoaan
- Leo Walta jälleen maalinteossa
- Pyry Soiri maalasi Kreikassa
- Robin Lod kaatamassa Lionel Messiä
- Joel Pohjanpalo valittiin Serie B:n kuukauden pelaajaksi
- Santeri Haarala siivitti Djurgårdenin voittoon
- Serie B:n runkosarja saatiin päätökseen – Pohjanpalo taistelee noususta
- Robin Lod kaatamassa Lionel Messiä
- Benjamin Källman ja Arttu Hoskonen jättävät Cracovian
- Joel Pohjanpalo valittiin Serie B:n kuukauden pelaajaksi
- Oliver Antman kartutti syöttötilastoaan
- Pyry Soirin Kallithean putoaminen varmistui
- Juhani Pikkaraiselle avausmaali Allsvenskanissa
- Leo Walta jälleen maalinteossa
- Pyry Soiri maalasi Kreikassa