Leo Väisänen noussut luottomieheksi – Elfsborg sarjassa kolmantena

Leo Väisänen on tehnyt kovaa jälkeä avauskaudella Ruotsin Allsvenskanissa. Väisänen on vallannut vakiopaikan Elfsborgin puolustuksen keskustasta. Sarjassa on pelattu 10 ottelua ja Väisänen on ollut avauksessa niistä jokaisessa. Elfsborg on aloittanut kauden vahvasti. Joukkueen sijoitus on sarjassa kolmas ennen viikonlopun kierrosta.
Kokeneempi Huuhkaja-toppari Joona Toivio on Väisäsen tavoin ollut avauksessa jokaisessa kauden ottelussa. Toivio ja Häcken ovat sarjassa tällä hetkellä sijalla neljä. Isolla vastuulla pelaa myös Örebron Albin Granlund, jolla on Väisäsen ja Toivion tavoin vakiopaikka avauksessa. Örebro on sarjassa sijalla kahdeksan.
AIK:n Saku Ylätuvan minuutit ovat sen sijaan pienentyneet. Edellisessä ottelussa Ylätupa oli koko ottelun penkillä. Häckenin Jasse Tuominen on ollut alkukaudesta niin avauksessa kuin vaihdossakin. Viimeiset kolme ottelua hän ei ole ollut kokoonpanossa lainkaan, flunssasta johtuen.
Ruotsissa pelataan kauden kierros numero 11 viikonloppuna.
- Bayer Leverkusen jatkaa vahvasti Bundesliigassa
- Jesse Joronen piti maaliinsa jälleen koskemattomana
- Teemu Pukin maalivire sai jatkoa
- Richard Jensenille täydet minuutit eurokentillä
- Kaan Kairinen loukkaantui voitto-ottelussa – Lukas Hradeckylle nollapeli
- Robert Taylor ja Teemu Pukki maalinteossa
- Oliver Antman pitkään sivussa
- Lukas Hradecky torjui Leverkusenille pisteen kärkiottelussa
- Joel Pohjanpalo laukoi Venezia FC:n sarjakärkeen
- Joel Pohjanpalo teki jatkosopimuksen
- Huippuseurat Glen Kamaran kintereillä
- Huuhkajat-huuma yltyy – syyskuun Tanska-ottelu jo loppuunvarattu
- Niko Hämäläinen jättää QPR:n
- Huuhkajien kaksikolle jatkosopimukset Ruotsiin
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Teemu Pukki siirtyy MLS:ään
- Nyt on kova! Huuhkajien ikämiesjoukkueessa nostalgian magiikkaa – nimi saa hymyn huulille
- Jesse Joronen ja Joel Pohjanpalo jättävät Huuhkajat
- Venezian kausi päättyi pettymykseen