Teemu Pukilla selvät teesit Ukrainan kaatoon ”…ja sitä kautta hakea voitto”

Huuhkajat jatkaa MM-karsintojaan lauantaina kohtaamalla Olympiastadionilla Ukrainan. Teemu Pukki tietää miten ukrainalaiset kaatuvat.
Joukkueet kohtasivat viimeksi maaliskuussa Kiovassa. Tuolloin Suomi oli pahasti purjeessa, mutta viime hetken rankkarilla pystyi varastamaan tärkeän pisteen. Sen jälkeen Ukrainan joukkueessa on tapahtunut kuitenkin muutoksia ja muun muassa päävalmentaja on vaihtunut. Lisäksi Ukrainaa vaivaavat muun muassa poissaolot.
– Siitä on vähän aikaa, kun pelasimme heitä vastaan, mutta se oli meille tosi vaikea peli. Jouduimme olemaan paljon puolustuskannalla emmekä luoneet kauheasti paikkoja. Ukraina oli tosi hyvä siinä pelissä, mutta saimme lopussa tasurin, Pukki arvioi joukkueiden edelliskohtaamista Huuhkajien maanantaisessa lehdistötilaisuudessa.
– Olen lukenut, että sieltä puuttuu muutamia tärkeitä pelaajia ja uusi valmentaja mukana, joten sinänsä ei ole mitään tietoa mitä sieltä on tulossa vastaan. Onneksi meillä on laadukas taustajoukko, joka on käynyt läpi Ukrainan ja tietää varmasti eri tavalla kuin minä. Onneksi tässä on aika paljon aikaa, ja he ehtivät kertoa niistä muutoksista verrattuna viimekertaiseen. Kotipeli on kuitenkin eri juttu, kun viimeksi pelasimme vieraissa. Meidän pitää olla rohkeampia ja luoda paikkoja ja sitä kautta hakea voitto, Pukki korostaa.
Huuhkajat ja Ukraina kohtaavat lauantaina Olympiastadionilla.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Lukas Hradeckysta ikäviä uutisia
- Lukas Hradeckyn loukkaantumisesta lisätietoa
- Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
- Huuhkajat kohtaa elintärkeässä MM-karsintaottelussa Puolan
- Huuhkajat kohtaa ensi vuonna Saksan
- Huuhkajat vaisuna Oslossa
- Huuhkajat kohtaa Norjan – kokeiluja luvassa
- Adam Marhiev siirtyy Saksaan
- Marcus Forss siirtyy lainalle
- Hradecky ja Schüller sivussa Norja- ja Puola-otteluista – Joronen joukkueeseen
- Huuhkajat kohtaa ensi vuonna Saksan
- Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
- Huuhkajat vaisuna Oslossa
- Lukas Hradeckysta ikäviä uutisia
- Adam Marhiev siirtyy Saksaan
- Lukas Hradeckyn loukkaantumisesta lisätietoa
- Huuhkajat kohtaa Norjan – kokeiluja luvassa
- Marcus Forss siirtyy lainalle
- Benjamin Källman hurjassa maalivireessä
- Hradecky ja Schüller sivussa Norja- ja Puola-otteluista – Joronen joukkueeseen