Niki Mäenpään Venezian toivonkipinä elää yhä

Niki Mäenpään ja Venezian putoaminen Serie A:sta oli sunnuntaina hiuskarvan varassa, mutta ei toteutunut ainakaan vielä.
Venezia meni kotiottelussaan Bolognaa vastaan avausjaksolla jo 2-0-johtoon, mutta vieraat käänsivät pelin edukseen toisella jaksolla. Venezia kampesi kuitenkin tasoihin ja iski lisäajalla voittomaalin. Voitto merkitsi sitä, että Venezialla on vielä pieni toivo säilymisestä; eroa putoamisviivan yläpuolelle on viisi pistettä, kun pelaamatta on kaksi ottelukierrosta.
Mäenpää pelasi jälleen Venezian maalilla ja kirjasi tililleen myös syöttömerkinnän. Mäenpään pitkä avaus tavoitti Thomas Henryn, joka iski ottelun avausmaalin sunnuntaina.
Venezia kohtaa vielä AS Roman vieraissa ja päätöskierroksella kotonaan niin ikään säilymisestä tiukasti taistelevan Cagliarin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Lukas Hradecky ehdolla vuoden urheilijaksi
- Fredrik Jensen avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Daniel Håkans laukoi Vålerengalle tärkeän maalin
- Bayer Leverkusen porskuttaa Bundesliigassa
- Markku Kanerva harmitteli Huuhkajien arpaonnea – ”Ei mikään optimaalinen”
- Fredrik Jensen avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Lukas Hradecky ehdolla vuoden urheilijaksi
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Daniel Håkans laukoi Vålerengalle tärkeän maalin
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Bayer Leverkusen porskuttaa Bundesliigassa
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto