Huuhkajat levollisina ennen ratkaisuottelua – ”Pelaajat ovat odottavalla mielellä”
Huuhkajat pelaa historiansa isoimman ottelun maanantai-iltana Pietarissa, kun Suomi kohtaa Belgian. Panoksena on jatkopaikka EM-kilpailuissa.
Belgia on yksi maailman parhaista jalkapallomaista ja joukkueen tulivoima hyökkäyksessä hakee vertaistaan. Huuhkajien puolustus joutuukin kovempaan testiin kuin kertaakaan aiemmin näissä kisoissa.
– Puolustuspeli on toiminut hyvin ja tulee olemaan isossa osassa myös Belgiaa vastaan. Se on toiminut hyvin hyökkääjistä lähtien. Hyökkäyspelikin oli parempaa Venäjää vastaan. Belgialta löytyy niin paljon taitoa, että meidän pitää antaa hyvää tukea prässääjälle. Emme voi kiinnittää liikaa huomiota yhteen pelaajaan Belgiassa, Suomen päävalmentaja Markku Kanerva mietti sunnuntain lehdistötilaisuudessa.
Kovista panoksista huolimatta Kanerva näkee joukkueessa olevan hyvä ilmapiiri.
– Aistin, että pelaajat ovat odottavalla mielellä, mutta sopivan rentoja. Täytyy maanantaina vielä aistia mikä fiilis on, mutta ei tähän mennessä ole tarvinnut mitään tehdä minkään ylijännityksen tai ylilatauksen suhteen. Luulen, että se jännitys purkautuu kuitenkin vain positiivisena kentälle.
Suomen ja Belgian välinen ottelu alkaa kello 22.00.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman yltänyt harvinaiseen suoritukseen
- Viljami Sinisalon Celtic puristi jatkoon Eurooppa-liigassa
- Lukas Hradeckyn AS Monaco jatkoon Mestarien liigassa
- Huuhkajat kohtaa eksoottisia vastustajia maaliskuussa
- Leo Walta siirtymässä?
- Naatan Skyttä kunnostautui tällä kertaa syöttäjänä
- Topi Keskisen pitkä kuiva kausi vihdoin rikki
- Benjamin Källmanin maalivire jatkuu
- Huuhkajien valmennusryhmään muutoksia
- Huuhkajat kohtaa MM-maita maaliskuussa