Lukas Hradeckyn Leverkusenille kirvelevä tappio – Glen Kamara vältti nöyryytyksen
Mestarien liigassa Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusen ja Glen Kamaran Rangers hävisivät keskiviikkoiltana.
Leverkusen kävi värikkään kamppailun Portoa vastaan, mutta joutui lopulta taipumaan 0-3. Porto meni jo kuudennella minuutilla johtoon ottelussa, mutta Leverkusen sai paikan tasoitukseen kymmenen minuuttia myöhemmin rankkarista. Kerem Demirbay kuitenkin epäonnistui. Vielä ensimmäisellä puoliajalla Leverkusen sai pallon maaliin, mutta se VAR-tarkastuksen jälkeen osuma hylättiin.
Toisella puoliajalla Portolle vihellettiin kaksi rankkaria ja Mehdi Taremi iski molemmilla kerroilla pallon Hradeckyn selän taakse. Leverkusen on lohkossaan viimeisenä kerättyään kolme pistettä, mutta toisena oleva Porto on vain kahden pisteen päässä, kun kaksi peliä on vielä pelaamatta.
Kamara ei ollut Rangersin kokoonpanossa, kun skottiseura joutui Liverpoolin käsittelyyn. Rangers meni ottelussa johtoon, mutta Liverpool tasoitti vielä ennen taukoa. Toisella puoliajalla Liverpool mätti kuusi maalia Mohamed Salahin tehdessä kuudessa minuutissa hattutempun.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajamaalivahdit tositoimissa – kolme eri sarjaa
- Matti Peltola ja Onni Valakari maalien makuun
- Lukas Hradecky palasi – piti heti nollan!
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan
- Jacob Friis SuomiFutikselle – ”Toivottavasti voimme kehittyä”
- Joel Pohjanpalo YLEn haastattelussa: ”Nelikko on tasokas”
- Huuhkajien kohteena Uusi-Seelanti – Jacob Friis julkaisi joukkueensa
- Jacob Friis julkaisee joukkueensa
- Ville Koski kokoonpanossa – debyytti jäi vielä tekemättä
- Jacob Friis julkaisee joukkueensa
- Joel Pohjanpalo YLEn haastattelussa: ”Nelikko on tasokas”
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Ville Koski kokoonpanossa – debyytti jäi vielä tekemättä
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan
- Huuhkajien kohteena Uusi-Seelanti – Jacob Friis julkaisi joukkueensa
- Kova paluumuuttaja Veikkausliigaan – Huuhkajakokemustakin on
- Jacob Friis SuomiFutikselle – ”Toivottavasti voimme kehittyä”
- Huuhkaja-topparit palaamassa kuntoon
- Huuhkajatopparille uusi valmentaja?