Palloliiton päätös pelata Valko-Venäjä-ottelu puolueettomalla kentällä on aiheuttanut fanien toimesta protestimyrskyn. Huuhkajien fanien mielestä kotiottelu olisi pitänyt pelata kotiotteluna, ei muualla. Verrokkina on käytetty esimerkiksi Tanskaa, joka kohtasi Valko-Venäjän aivan normaaliin tapaan kotiareenallaan täyden tuvan edessä.

Palloliiton perusteluissa sanottiin, että ministeriöiltä saatu lausunto vaikutti päätökseen. Urheiluministeri Mika Poutala kuitenkin muistutti Ilta-Sanomissa, että päätös oli Palloliiton, tosin hän myös ymmärsi, että lausunnon pyydettyään olisi hankala toimia lausunnon vastaisesti.

Oli miten oli, Huuhkajat pelaa tällä kaudella tasan kaksi kertaa kotikentällä. Albaniaa vastaan lokakuun alussa ja San Marinoa vastaan marraskuussa.

LUE MYÖS: