Huuhkajien kärkimies ja useassa ottelussa kapteeninakin esiintynyt Joel Pohjanpalo valittiin Serie B:n helmikuun pelaajaksi. Tunnustus on hieno ja arvostettu, mutta Pohjanpalolle ei mikään uusi asia. Tämä oli peräti seitsemäs kerta, kun Pohjanpalo palkittiin kuukauden parhaana Serie B-pelaajan hänen Italian uransa aikana.

Pohjanpalon valintaa pohjusti maaliputki, jonka avulla hän kasvatti johtoasemaansa sarjan maatilaston ykkösenä. Tiistaina hän sai 21 osumaa täyteen, kun rangaistuspotku painui sisään Juve Stabiaa vastaan. Pohjanpalon maali ei Palermon kannalta tuonut täyttä kolmea pistettä vaan ainoastaan 2-2 tasapelin. Jesse Joronen torjui Palermon maalilla ja tilastoihin hänelle merkittiin varoitus.

Palermo on jo varmistanut paikkansa nousukarsintoihin, mutta suora nousu uhkaa jäädä haaveeksi. Viikonloppuna Palermo hävisi tärkeän ottelun Monzalle ja kahden pisteen menettäminen kotona Juve Stabialle oli takaisku haaveilla pääsystä kahden parhaan joukkoon.

LUE MYÖS: