Lukas Hradecky odottaa sekä Bundesliigakautta että Huuhkajien otteluita
Lukas Hradecky avasi uuden kauden viime viikonloppuna Saksan DFB Cupissa ja odotukset syksylle ovat kaikkineen korkealla.
Leverkusenin kapteeninnauhaa kantava Hradecky ei usko, että viikonloppuna alkavalla Bundesliigakaudella nähdään mitään suurta kumousta. Kestosuosikki Bayern München on jälleen ennakkoon vahvimmilla.
– Kyllä Bayern lähtee jokaiseen kauteen suursuosikkina. Siellä on uusi valmentaja, joten katsotaan, millaisia muutoksia tulee. Tuskin suuria. Dortmund on varmaan perinteisesti ykköshaastaja, sitten me muut haastamme heitä, Hradecky ennakoi Palloliiton verkkosivuilla.
Kautta Hradecky joka tapauksessa odottaa positiivisella innolla. Edessä ovat syyskuussa myös seuraavat MM-karsintaottelut.
– Uskon, että meillä on edessämme hyvä kausi niin Bundesliigassa kuin europeleissä. Ja tietysti myös Huuhkajissa.
– Taas sitä laskee päiviä, että saadaan taas jätkät kasaan ja päästään pelaamaan Suomen puolesta. Onneksi siihen ei mene enää kauaa.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Juhani Pikkarainen kävi leikkauksessa
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Huuhkajat kohtaa kesäkuussa Ruotsin ja Viron – kotiottelun alkamisaika varmistunut
- Fredrik Jensenin edustama Augsburg löysi nopeasti uuden päävalmentajan
- Huuhkaja-kapteeni Tim Sparv: ”Nyt kannattaa olla fiksu ja tehdä niin kuin hallitus sanoo”
- Italiassa pelaavat Jesse Joronen, Simon Skrabb ja Sauli Väisänen sivuun Huuhkajien maaliskuun maaotteluista
- Teemu Pukki pohtii Norwichin tilannetta uudessa podcastissa: ”Homma voidaan kääntää”
- Tim Sparv kommentoi MTV Urheilulle EM-kisojen siirtymistä: ”Hyvä ratkaisu”