Richard Jensen toteuttamaan pienen pojan unelmaa
Huuhkajien kesäkuun Nations League -ryhmässä Richard Jensen on ainoa ilman yhtään A-maaottelua – toistaiseksi.
Jensenilläkin tilanne olisi luultavasti toinen ellei maaliskuun maajoukkueleiri olisi tyssännyt alkuunsa positiivisen koronanäytteen takia.
– Aivan mahtava kunnia saada kutsu maajoukkueeseen. Aika paha paikka oli viime kerralla, kun pääsin hotellille saakka, mutta en enää pidemmälle. Toivotaan, että lähitulevaisuudessa pääsen toteuttamaan sitä pienen pojan unelmaa, Jensen kertoi maanantain tiedotustilaisuudessa.
Huuhkajat ei ole kesäkuussa Olympiastadionilla pelannut sitten vuoden 2015, joten kokemus on monille uusi. Jensenille se on sitä kaiken kaikkiaan.
– Odotan innolla, että saisin itsekin kokea sen tunnelman, kun pelataan kotiyleisön edessä.
LUE MYÖS:
- Jari-Pekka Keurulainen jättää Huuhkajat yli 30 vuoden jälkeen
- Onni Valakarin San Diego kaatoi Robin Lodin Minnesotan ja eteni välieriin
- Topi Keskiselle avausosuma tärkeään paikkaan
- Naatan Skyttä heilautti hattutempun
- Kaan Kairiselle kauden avausmaali
- Joel Pohjanpalo päätti kuivan kautensa
- Lukas Hradecky palasi Monacon maalin suulle
- Benjamin Källmanille kaksi maalia
- Juho Lähteenmäki jatkosopimukseen
- Teemu Pukki jätti komeat jäähyväiset Huuhkajille