Nyt on kova! Huuhkajien ikämiesjoukkueessa nostalgian magiikkaa – nimi saa hymyn huulille
Palloliitto kertoo verkkosivuillaan, että Suomen miesten Respect-maajoukkue, eli huippu-uransa lopettaneiden kokeneempien pelaajien maajoukkue, kohtaa Viron Tallinnassa perjantaina 19. elokuuta.
Tallinnassa perjantaina 19. elokuuta pelattava ottelu on osa Viron Palloliiton satavuotisjuhlia. Kello 19.30 alkavassa ottelussa A Le Coq -areenalla nähdään sekä Viron että Suomen jalkapallohistorian suuria nimiä.
”Harmaapöllöiksi” itsensä nimennyt joukkue matkustaa päävalmentaja Jari-Pekka ”Gene” Keurulaisen johdolla otteluun esitellen eri sukupolvien vahvoja pelaajanimiä. Valinnan kriteerinä on tietysti ansiokas ura sekä pelaaminen A-maajoukkuetasolla.
Pelaajia on mukana eri vuosikymmeniltä: joukkueen nestori on maalivahtilegenda Kari ”Laku” Laukkanen ja nuorempaa osastoa edustavat uransa vasta jokin aika sitten lopettaneet Tero Mäntylä, Timo Furuholm, Mika Ojala sekä Kari Arkivuo.
Ottelu kunnioittaa myös vahvasti keväällä virallisesti käynnistettyä jalkapallon alumnitoimintaa. Perustettu alumni on ollut ottelun järjestelyissä tarmokkaasti mukana.
Suomen joukkue (muutokset mahdollisia):
1. Kari Laukkanen
2. Petri Helin
3. Harri Ylönen
5. Tero Mäntylä
6. Mika Väyrynen
7. Jarkko Wiss
8. Antti Pohja
9. Timo Furuholm
10. Jari Litmanen
11. Joonas Kolkka
13. Kari Arkivuo
14. Toni Kuivasto
15. Markus Halsti
16. Aki Riihilahti
17. Mika Ojala
18. Juha Reini
19. Miikka Multaharju
20. Paulus Roiha
21. Jonatan Johansson
22. Jussi Jääskeläinen
25. Pekka Lagerblom
30. Mika Kottila
Joukkueen tausta:
Päävalmentaja: Jari-Pekka Keurulainen
Apulaisvalmentaja: Markku Kanerva
Fysiikkaosasto: Paavo Leiramo
Joukkueen- ja delegaationjohtaja: Lennart Wangel
Huoltaja/apulaismanageri: Jari Maisonlahti
Sekalaiset asiat: Timo Walden
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Paulus Arajuuri kunnostautui maalinteossa
- Teemu Tainiolle päävalmentajapesti
- Huuhkajien uusi pelipaita julkaistu
- Huuhkajat kohtaa kesäkuussa Ruotsin ja Viron – kotiottelun alkamisaika varmistunut
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- FIFA: Seurat eivät ole velvollisia päästämään pelaajiaan maalis-huhtikuun maaotteluihin – Huuhkajien ottelut lähellä peruuntua?
- Fredrik Jensenin edustama Augsburg löysi nopeasti uuden päävalmentajan