Benjamin Källman janoaa vastuuta – ”Peliajasta on hyvä kilpailu”

Huuhkajat kohtaa torstaina Irlannin Nations Leaguen otteluissa. Huippuvireessä oleva Benjamin Källman uhkuu näyttöhaluja ottelun alla.
Källman on tällä hetkellä kuumavireisin Huuhkaja-hyökkääjä, sillä hän on paukuttanut Puolan liigassa 11 ottelussa viisi maalia ja antanut peräti kuusi maalisyöttöä. Muista hyökkääjistä Joel Pohjanpalo on kuntoutunut loukkaantumisestaan ja tehnyt kaksi maalia Serie A:ssa ja Teemu Pukki on jäänyt vähälle vastuulle USA:ssa. Källmanin osakkeet ovat siis korkealla.
– Peliajasta on hyvä kilpailu. Se on rehtiä eikä kukaan ole negatiivinen toista pelaajaa kohtaan. On ihan siitä kiinni, kuka sopii parhaiten siihen tilanteeseen tai on parhaassa ”formissa” ja auttaa eniten joukkuetta. Se on se tärkein asia, Källman toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
Källman on nähty Huuhkajissa sekä laidalla että keskellä. Huuhkajien pelityyli on muuttunut hieman aiempaan nähden, mutta Källman näkee muutosten sopivan hänelle.
– Näen, että (vahvuuteni) sopivat pelityyliin hyvin. Olen kuitenkin aika moniulotteinen pelaaja. Se riippuu aina siitä, mitä missäkin pelissä tarvitaan, mutta koen pystyväni muokkautumaan aika hyvin pelin mukaan, Källman kertoo.
Huuhkajat isännöi torstaina Olympiastadionilla Irlantia. Källman on valmis painimaan irlantilaispuolustuksen kanssa.
– Fyysisyys on asia, joka nousee aina Irlannista esille, mutta heillä on hyviä pelaajia. Irlanti osaa pelata myös pallon kanssa, vaikka se saattaa olla enemmän suoraviivaista jalkapalloa.
Suomen ja Irlannin välinen ottelu käynnistyy torstaina Olympiastadionilla kello 21.45.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teemu Pukki avasi maalitilinsä HJK:ssa
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Lukas Hradecky nollasi Bayern Münchenin
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Teemu Pukki avasi maalitilinsä HJK:ssa
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Pikkuhuuhkajille kova EM-karsintalohko