Huuhkajilla pakkovoiton paikka Liettuaa vastaan
Huuhkajat jatkaa MM-karsintojaan kohtaamalla torstaina Olympiastadionilla Liettuan. Huuhkajien on pakko voittaa säilyttääkseen MM-haaveensa.
Joukkueet kohtasivat jo aiemmin tänä vuonna ja hyvän alun jälkeen Liettua nousi 2-2-tasapeliin.
Edellisessä karsintaikkunassa Huuhkajien MM-haaveet kokivat kolauksen 1-3-tappiossa Puolalle ja sitä ennen se hävisi Norjalle harjoitusottelussa 0-1.
Päävalmentaja Jacob Friis nuorensi joukkuetta tähän karsintaikkunaan, kun muun muassa Juho Lähteenmäki, Naatan Skyttä ja Adrian Svanbäck nousivat joukkueeseen mukaan ja myös viime hurjassa iskussa Ruotsissa ollut Leo Walta tekee paluun joukkueeseen.
– Meillä on hyvä sekoitus kokeneita ja nuoria pelaajia. Nuoret pelaajat ovat dynaamisia ja energisiä. Kukaan ei saa vapaapaikkoja Huuhkajiin – he ovat täällä, koska he ansaitsevat sen. Toivottavasti he tuovat peliimme kipinää yhdessä kokeneempien pelaajien kanssa, Friis toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
Suomelle ei kelpaa kuin voitto Liettuasta ja Friisillä on vahva luotto, että joukkueen sapluuna tuo toivotun tuloksen.
– Keskitymme periaatteisiimme. Sen kuulemiseen saattaa kyllästyä, mutta niin me työskentelemme. Tiedämme, että hyvät esitykset tuovat hyviä tuloksia. Jos teemme tiettyjä asioita tarpeeksi hyvin ja usein, tulemme voittamaan pelin yhdeksän kertaa kymmenestä, Friis huomauttaa.
Huuhkajien ja Liettuan ottelu alkaa kello 19.00.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman yltänyt harvinaiseen suoritukseen
- Viljami Sinisalon Celtic puristi jatkoon Eurooppa-liigassa
- Lukas Hradeckyn AS Monaco jatkoon Mestarien liigassa
- Huuhkajat kohtaa eksoottisia vastustajia maaliskuussa
- Leo Walta siirtymässä?
- Naatan Skyttä kunnostautui tällä kertaa syöttäjänä
- Topi Keskisen pitkä kuiva kausi vihdoin rikki
- Benjamin Källmanin maalivire jatkuu
- Huuhkajien valmennusryhmään muutoksia
- Huuhkajat kohtaa MM-maita maaliskuussa