Lähteekö Huuhkajat Unkariin? – Moni asia vielä auki
Keskiviikkona selvisi moni asia syyskuun alun Nations Leaguen suhteen, mutta myös monta kysymysmerkkiä jäi ilmaan. Vielä on epäselvää, missä Suomi pelaa avausottelunsa Walesia vastaan.
Lähtökohtaisesti Helsingissä ja Olympiastadionilla, mutta varmuutta tähän ei ole. Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande selvitti taustoja YLEn haastattelussa. Casagrande kertoi, että mikäli viranomaisilta ei tule erikoislupaa Walesin päästämiseksi Suomeen ilman karanteenia, pitää löytää neutraali pelipaikka ottelulle. Yksi vaihtoehto on Unkari.
– Unkari on hyvä maa sikäli, että sinne on aika pitkälti rajat auki joka puolelta. Unkari on myös sellainen maa, johon UEFA on aiemmin viitannut. Siellä on varauduttu siihen, että stadioneilla päästään tarvittaessa pelaamaan, Casagrande kertoi YLEn haastattelussa.
Fanien kannalta asia on sikäli yhdentekevä, että pelataan peli missä pelataan, yleisöä ei sinne päästetä UEFAn päätöksellä.
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajien Nations League -lohko sekä otteluohjelma selvillä – Markku Kanerva: ”Mielenkiintoinen lohko”
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- Antti Niemi myös seurajoukkuevalmennukseen – sopimus HIFK:n kanssa
- Albin Granlund ei ole heittänyt kirvestä kaivoon – ”Unelma elää vielä”
- Nikolai Alho: ”Huuhkajissa aina mahtava meininki”
- Fredrik Jensen palasi pelikentille
- Rakenna täydellinen kisakatsomo kotiin – recliner-mekanismituoli on avain mukavuuteen
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan