Huuhkajien maalivahti otti kantaa tärkeään aiheeseen – ”Mahdotonta hyväksyä”
Hienosti Huuhkajiin sisään tullut ja Ruotsissa vahvaa kautta pelaava Carljohan ”Saku” Eriksson otti Twitterissä vahvasti kantaa katsojien käytökseen Mjällbyn ja AIK:n ottelussa.
Mjällby otti tärkeän pisteen säilymistaistelun kannalta pelaamalla maalittoman tasapelin ennen kierrosta sarjan kärjessä ollutta AIK:ta vastaan. Ottelun jälkeen Eriksson ilmaisi voimakkaasti tyytymättömyytensä AIK:n kannattajien käytökseen.
Eriksson kertoi Fotbollsdirektin sivuilla, että häntä olisi pilkattu homofobisilla kommenteilla ottelun alkulämmittelyssä – vieläpä suomeksi.
– Se tapahtui alkulämmittelyn aikana. Lämmittelimme vierasfanien edessä. On luonnollista, että saat osaksesi hieman vihaa ja huutoja. Ja se on ihan hauskaa ja osa jalkapalloa. Silti tietyt huudot eivät sovi vuoteen 2021. Se on vain surullista, Eriksson totesi sivuilla.
Samalla Eriksson antoi ymmärtää, että hänelle oli AIK:n katsomosta huudettu ”v*tun homo”. Hän ei suinkaan jäänyt sanattomaksi sosiaalisessa mediassa, vaan antoi oman mielipiteensä asiaan.
– Rakastan päätykatsomokulttuuria. Laulua, soihtuja, ärsyttämistä. Mutta homofobisten kommenttien huutelu on vain niin tuomittavaa. Jonkun seksuaalisen suuntautumisen käyttämistä kirosanana on mahdotonta hyväksyä. 2021:n ihmiset, me tiedämme, että meidän pitäisi pystyä parempaan, Eriksson kirjoitti Twitterissä.
– Mitä pitäisi teini-ikäisen, joka ei ole vielä uskaltanut kertoa suuntautumisestaan, miettiä, kun sadat aikuiset alentavat hänen ihmisarvoaan, koska luuluvat sen ”olevan hauskaa”?, jatkoi Eriksson.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Osta Huuhkajat-fanituotteet netistä – top 5 -verkkokaupat todellisille futisfaneille
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Rakenna täydellinen kisakatsomo kotiin – recliner-mekanismituoli on avain mukavuuteen
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan