Jere Uronen vaatimattomana: ”Ei ollut hääppöinen keskitys”
Kazakstanin tiivis puolustus murtui lauantain MM-karsintaottelussa lopulta toisella jaksolla Jere Urosen keskityksestä.
Suomen vahvan jakson päätteeksi pallo pelattiin laidalle Uroselle, jonka keskitys löysi maalilta Joel Pohjanpalon ja tuloksena oli ratkaiseva 1-0-maali. Keskitys sai kehut niin Pohjanpalolta kuin päävalmentaja Markku Kanervaltakin, mutta Uronen oli vaatimattomampi.
– Yksi iso roolini on laittaa maalille palloja, joista hyökkääjät pystyvät tekemään maaleja. Ei tuo ollut minusta edes hääppöinen keskitys, mutta onneksi meillä on niin hyviä pelaajia, että tekevät maaleja ihan tyhjästä, Uronen laukoi lehdistötilaisuudessa.
Sinällään Urosen mukaan keskityksiä on helppo heitellä maalille tutuille tehokärjille.
– Tiedän millaisia palloja Jolle haluaa saada ja millaisia Teme haluaa saada.
– Jos on aikaa katsoa, niin siinä voi sitten vähän vielä tarkistaa, mutta olemme pelanneet niin kauan yhdessä, että melkein tietää missä kaverit ovat.
LUE MYÖS:
- Jari-Pekka Keurulainen jättää Huuhkajat yli 30 vuoden jälkeen
- Onni Valakarin San Diego kaatoi Robin Lodin Minnesotan ja eteni välieriin
- Topi Keskiselle avausosuma tärkeään paikkaan
- Naatan Skyttä heilautti hattutempun
- Kaan Kairiselle kauden avausmaali
- Joel Pohjanpalo päätti kuivan kautensa
- Lukas Hradecky palasi Monacon maalin suulle
- Benjamin Källmanille kaksi maalia
- Juho Lähteenmäki jatkosopimukseen
- Teemu Pukki jätti komeat jäähyväiset Huuhkajille