Nikolai Alho innoissaan uudesta haasteesta – ”Soihdut palavat ja katsomossa on rymistelyä”
Nikolai Alho siirtyi tammikuussa kreikkalaisen Volos FC:n riveihin. Alho on viihtynyt hyvin uudessa paikassa.
Alholla oli unkarilaisen MTK Budapestin kanssa sopimusta jäljellä vielä loppukausi, mutta Volos halusi Huuhkaja-pelaajan riveihinsä.
– Oikeastaan jo loppukesästä ja alkusyksystä Volos otti yhteyttää ja oli kiinnostunut. Kesällä seurat eivät kuitenkaan löytäneet yhteisymmärrystä, kun minulla oli vielä vuosi sopimusta jäljellä enkä päässyt lähtemään, Alho kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
Alhon mukaan siirto tapahtui lopulta nopeassa aikataulussa.
– Asiat menivät tosi nopeasti. Joulun välipäivinä tuli tietoa, että voisi olla mahdollista siirtyä Volosiin. Juttelin MTK:n ja koutsin kanssa, jonka jälkeen seurat pääsivät nopeasti yhteisymmärrykseen. Kaikki meni tosi nopeasti siinä joulun välipäivinä ja tammikuun ensimmäisen viikon aikana.
Alho nousi heti Volosin avauskokoonpanoon, mutta lievä loukkaantuminen on pitänyt hänet sivussa pari edellispeliä. Hän on kuitenkin ehtinyt jo vaikuttua sarjasta.
– On alkanut tosi hyvin. Huomaa, että tämä on suursarja ja joukkueet ovat tosi hyviä. Fanikulttuuri on aika makea ja välillä hurjakin. Soihdut palavat ja katsomossa on rymistelyä, Alho heittää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- Jukka Raitala jatkaa urakointia – Montrealille kuitenkin tappio
- Aapo Halme vaihdosta kentälle Barnsleyn voitossa
- Huuhkajien EM-vastustajat tasapeleihin
- ”Olen luottavainen” – Niki Mäenpäällä edessä Serie A -debyytti?
- Carljohan Erikssonilla komea debyytti – ”Tosi hyvät fiilikset”
- Ivanovin ja Mäenpään Warta sinetöi sarjapaikkansa Puolassa
- Huuhkaja-legenda pääsi FIFA:n huippupestiin
- EM-kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin on nyt virallista – Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande: ”Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole”