Oliver Antman osasi aavistaa maajoukkuekutsua – ”Aivan mielettömän hyvä fiilis”

Oliver Antman nousi ensimmäistä kertaa mukaan Huuhkajiin. 21-vuotias FC Nordsjällandin peluri hakee A-maajoukkuedebyyttiään.
Antman on kuulunut Pikkuhuuhkajien avainpelaajiin ja hänen nimensä on noussut viime kuukausien aikana entistä enemmän mahdollisena uutena nimenä. Nyt hänelle tuli kutsu ja nuorukaisen tunnelma on sen mukainen.
– Aivan huikeeta. Tämä on ollut unelma jo pienestä pojasta lähtien. Täällä on huikea fiilis. Kaikin tavoin aivan mielettömän hyvä fiilis.
– Tämä on aina ollut iso tavoite, mutta viime vuosina tämä on tullut realistisemmaksi. Viimeiset puoli vuotta on tuntunut siltä, että tämä on melko lähellä, Antman kertoo Huuhkajien Twitter-tilin haastattelussa.
Antman tiedetään erityisesti kokonaisvaltaisena hyökkäyspään pelaajana. Hänellä on hyvä potkutekniikka, hyvä syöttötaito ja hän juonikas sekä vikkelä. Antmanin mukaan hän on monikäyttöinen pelaaja.
– Ajattelen, että pystyn pelaamaan kärjessä hyökkääjänä. Ajattelen itse asiassa, että se on loistava paikka minulle. Olen pelannut paljonkin sitä seurajoukkueessa viime kaudella ja se tuntui tosi hyvältä. Pystyn pelaamaan ylempänä keskikenttänä ja se on toiminut minulle aivan loistavasti. Totta kai se paikka mitä pelaan seurajoukkueessa tällä hetkellä, on laitahyökkääjä, niin se on minulle se ihanteellinen tällä hetkellä. Aika moni paikka sopii, Antaman toteaa terve itseluottamus rinnassaan.
Antman yrittää ammentaa leiriltä kaiken mikä lähtee.
– Debyytti olisi se ihanteellinen asia, mutta toivottavasti otan mahdollisimman paljon tästä. Peliminuutteja ja sitten haluan auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon.
Huuhkajat kohtaa Romanian perjantaina Olympiastadionilla. Maanantaina Suomi kohtaa Montenegron vieraissa.
Lähde: Huuhkajien Twitter
- Carljohan Eriksson FC Nordsjällandin cup-sankari
- Robert Taylor jäi ilman toista cup-pokaalia
- Viljami Sinisalo pysäytti Valioliigajoukkueen
- Joel Pohjanpalon maalivireelle jatkoa
- Bayer Leverkusen jatkaa vahvasti Bundesliigassa
- Jesse Joronen piti maaliinsa jälleen koskemattomana
- Teemu Pukin maalivire sai jatkoa
- Richard Jensenille täydet minuutit eurokentillä
- Kaan Kairinen loukkaantui voitto-ottelussa – Lukas Hradeckylle nollapeli
- Robert Taylor ja Teemu Pukki maalinteossa
- Huippuseurat Glen Kamaran kintereillä
- Huuhkajat-huuma yltyy – syyskuun Tanska-ottelu jo loppuunvarattu
- Niko Hämäläinen jättää QPR:n
- Huuhkajien kaksikolle jatkosopimukset Ruotsiin
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Teemu Pukki siirtyy MLS:ään
- Nyt on kova! Huuhkajien ikämiesjoukkueessa nostalgian magiikkaa – nimi saa hymyn huulille
- Jesse Joronen ja Joel Pohjanpalo jättävät Huuhkajat
- Venezian kausi päättyi pettymykseen