Richard Jensen luuli unelmansa Huuhkajista jo hautautuneen – ”Olin henkisesti aika rikki”
Richard Jensen kutsuttiin Huuhkajiin ensimmäistä kertaa keväällä Huuhkajien Espanjan leirille. Tuolloin leiritys päättyi kuitenkin pettymykseen.
Jensenin pikkuveli Fredrik on tuttu näky Huuhkajissa, mutta 26-vuotias Richard sai odottaa vuoroaan. Lopulta Jensen sai tänä keväänä kutsun, mutta debyytti jäi tekemättä. Jensen oli saanut yläraajavamman juuri ennen leiritystä seurajoukkueessaan eikä pystynyt pelaamaan.
– Valehtelisin, jos väittäisin, ettei se harmittanut. Ajattelin, että nyt on kerrankin mahdollisuus, ja sitten se meni ohi. Täytyy myöntää, että olin sen jälkeen henkisesti aika rikki. Se täytyi vain hyväksyä ja keskittyä loppukauteen seurajoukkueessa, että saisi sitten uusia mahdollisuuksia, Jensen toteaa Palloliiton verkkosivujen haastattelussa.
Jensen sai kuitenkin uuden mahdollisuuden kesäkuun maajoukkueikkunassa, kun Huuhkajat pelasi Nations Leagueta. Jensen pelasikin kolmessa ottelussa esiintyen otteluissa edukseen.
– Minun kohdaltani sopi, että oli pitkä ikkuna. Joukkueessa oli paljon porukkaa ja mahdollisuudet peliajalle kasvoivat. Oli huikea päästä mukaan ja siellä oli entuudestaan tuttuja naamoja junnuvuosilta. Oli helppo tulla sisään joukkueeseen. Löysin nopeasti hyvän sävelen ja olen vieläkin tyytyväinen omiin peleihini ja suorituksiini. Tietenkään tuloksellisesti ei voi olla täysin tyytyväinen. Nyt on taas pari peliä syyskuussa ja toivottavasti pääsee taas mukaan.
Huuhkajien joukkue tuleviin maaotteluihin julkaistaan keskiviikkona.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ryan Mahuta kertoi SuomiFutikselle: ”En odottanut näin paljon minuutteja”
- ”Dillun” matka jatkuu – onko suuntana Portugali?
- Huuhkaja-legendalle tasavuosia
- Arttu Hoskonen sivussa loppukauden
- Huuhkajatulokkaalle jatkosopimus
- Kolme ykkösvahtia, kolme voittoa
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Huuhkajiin noussut Doni Arifi – ”Saksa on futismaa”
- Kasper Paananen edustaa Huuhkajia Veikkausliigassa
- Huuhkajat voitti Uuden-Seelannin turnauksen
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Huuhkajien ranking nousi
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Kolme ykkösvahtia, kolme voittoa
- Huuhkajatulokkaalle jatkosopimus
- Kasper Paananen edustaa Huuhkajia Veikkausliigassa
- Jacob Friis kehui leirin antia
- Huuhkaja-legendalle tasavuosia
- Huuhkajiin noussut Doni Arifi – ”Saksa on futismaa”