Päävalmentaja Jacob Friis nimesi 25 pelaajaa Malta- ja Andorra-otteluihin keskiviikkona Helsingissä järjestetyssä mediatilaisuudessa.

Huuhkajien kaikkien aikojen paras maalintekijä ja toiseksi eniten miesten maaotteluita Suomen paidassa pelannut Teemu Pukki, 35, päättää historiallisen maajoukkueuransa marraskuun otteluihin.

Helmikuussa 2009 maajoukkueessa debytoinut Pukki kuuluu kiistatta Suomen jalkapallohistorian suurimpiin pelaajiin. 42 maalia 131 A-maaottelussa iskenyt kotkalainen muun muassa johdatti Huuhkajat historiansa ensimmäisiin arvokisoihin kymmenellä maalillaan EM-karsinnoissa 2019.

– Suomen maajoukkue ja maajoukkuepaidan päälle pistäminen on ollut minulle aina isoin juttu jalkapalloilijana. Olen saanut ylpeästi tehdä sitä A-maajoukkueessa yli 15 vuotta. Otteluita ja maaleja on tullut paljon, mutta nyt tuntuu oikealta hetkeltä lopettaa näissä ympyröissä ja jättää vastuu nuoremmille pelaajille, Pukki kommentoi Palloliiton tiedotteessa.

Huuhkajien ryhmässä nähdään muutamia muutoksia lokakuun joukkueeseen verrattuna. FC Interin laitapuolustaja Jussi Niska ja Modenan keskikenttäpelaaja Niklas Pyyhtiä valittiin ensimmäistä kertaa A-maajoukkueeseen. Loukkaantumisen takia syksyllä sivulla ollut kapteeni Lukas Hradecky palaa Huuhkajien vahvuuteen, samoin kuin lokakuun otteluista sivussa ollut Fredrik Jensen.

Huuhkajat kohtaa Maltan Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 14. marraskuuta kello 19.00 MM-karsintojen lohkovaiheen päätösottelussa. Pukki pelaa maajoukkueuransa viimeisen ottelun, kun Suomi isännöi Andorraa A-maaottelussa Tammelan Stadionilla Tampereella maanantaina 17. marraskuuta kello 19.00.

Huuhkajat marraskuussa

Lukas Hradecky, AS Monaco

Jesse Joronen, Palermo FC

Viljami Sinisalo, Celtic FC

Lucas Bergström, RCD Mallorca

Robert Ivanov, Asteras Tripolis

Miro Tenho, Djurgårdens IF

Ville Koski, NK Istra 1961

Nikolai Alho Asteras Tripolis

Jussi Niska, FC Inter

Adam Ståhl, Djurgårdens IF

Juho Lähteenmäki, FC Nordsjaelland

Adam Marhiev, 1.FC Nürnberg

Niklas Pyyhtiä, Modena FC

Leo Walta, IK Sirius

Anssi Suhonen, Östers IF

Kaan Kairinen, AC Sparta Praha

Fredrik Jensen, Aris Thessaloniki

Naatan Skyttä, 1.FC Kaiserslautern

Oliver Antman, Rangers FC

Topi Keskinen, Aberdeen FC

Joel Pohjanpalo, Palermo FC

Benjamin Källman, Hannover 96

Teemu Pukki, HJK

Casper Terho, OH Leuven

Robin Lod, Minnesota United FC

LUE MYÖS: