IL: Polvivammasta toipunut Janne Saksela ei haikaile vielä paikasta EM-kisajoukkueeseen: ”Toistaiseksi kaukainen ajatus”
Kuva: Getty Images
Janne Saksela on yksi niistä pelaajista, jolle EM-kisojen siirtyminen kesään 2021 saattoi olla onnenpotku. Sähäkkäliikkeinen puolustaja on juuri selättänyt uransa kolmannen pahan polvivamman, ja palannut harjoituksiin Ilveksen fysioterapeutti Heli Rekimiehen johdolla.
Sakselalla on hyvin aikaa antaa näyttöjä Markku Kanervalle, kunhan Veikkausliigan pelitoiminta alkaa. Laitapuolustaja ei ota itselleen kuitenkaan asiasta painetta. Kahdeksan A-maaottelun mies kertoo Iltalehdelle, että kisat eivät ole vielä mielessä.
– Se on toistaiseksi vielä kaukainen ajatus. Ensimmäisenä ajatuksena on vain pelata ehjä kausi Ilveksen kanssa ja pysyä kunnossa. Katsotaan sitten, mihin se johtaa, Saksela sanoi Iltalehdelle.
– Enää ei ajattele niin pitkällä tähtäimellä. Koittaa nauttia niistä hetkistä, kun on kunnossa.
Sakselan viimeisin maaottelu on vuoden 2017 maalskuulta, kun Suomi kohtasi harjoitusmaaottelussa Itävallan. Tämän jälkeen hän oli mukana myös pari kertaa Kansojen liigan otteluissa, mutta jäi ilman peliminuutteja. Huuhkajien selviytyninen kisoihin oli Sakselalle maukas asia.
– Se oli upea hetki. Olen tietysti ollut Suomen A-maajoukkueen kannattaja pienestä pitäen.
– Samalla tulee haikea fiilis siitä, että on ollut näitä vammoja ja muita. Ei se tietenkään vienyt iloa pois. Olin iloinen, että päästiin kisoihin, 27-vuotias Saksela pohtii.
Iltalehden haastattelu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajamaalivahdit tositoimissa – kolme eri sarjaa
- Matti Peltola ja Onni Valakari maalien makuun
- Lukas Hradecky palasi – piti heti nollan!
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan
- Jacob Friis SuomiFutikselle – ”Toivottavasti voimme kehittyä”
- Joel Pohjanpalo YLEn haastattelussa: ”Nelikko on tasokas”
- Huuhkajien kohteena Uusi-Seelanti – Jacob Friis julkaisi joukkueensa
- Jacob Friis julkaisee joukkueensa
- Ville Koski kokoonpanossa – debyytti jäi vielä tekemättä
- Jacob Friis julkaisee joukkueensa
- Joel Pohjanpalo YLEn haastattelussa: ”Nelikko on tasokas”
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Ville Koski kokoonpanossa – debyytti jäi vielä tekemättä
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan
- Huuhkajien kohteena Uusi-Seelanti – Jacob Friis julkaisi joukkueensa
- Kova paluumuuttaja Veikkausliigaan – Huuhkajakokemustakin on
- Jacob Friis SuomiFutikselle – ”Toivottavasti voimme kehittyä”
- Huuhkaja-topparit palaamassa kuntoon
- Huuhkajatopparille uusi valmentaja?