Joel Pohjanpalo: ”Minulla on kahden vuoden sopimus”

Kakkosbundesliigan kuumin maalitykki, Joel Pohjanpalo, palaa Leverkuseniin, kun hänen lainasopimuksensa loppuu kesäkuun lopussa.
Hienot näytöt HSV:n paidassa pöytään lyönyt Pohjanpalo muistuttaa, että hänellä on vielä sopimus taskussa.
– Ainoat faktat, jotka tiedän, ovat ne, että Hampurilla ei ole osto-optiota ja että minulla on vielä kahden vuoden sopimus Leverkusenin kanssa, Pohjanpalo kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Koronapandemia vaikeuttaa siirtomarkkinoita tällä hetkellä, mutta onneksi olen antanut hyviä näyttöjä. Totta kai tiedostan, että on tosi tärkeää, että peliaikaa tulisi ensi kaudella, jotta olen iskussa kisoissa.
Joel Pohjanpalon ympärillä on spekuloitu paljon. Vahvat otteet HSV:n paidassa ovat luonnollisesti nostaneet arvioihin pysymisen Hampurissa tai siirron muualle. Toisaalta – Leverkusenin hyökkäyskaluston ennustetaan elävän seuraavan siirtoikkunan aikana, joten Pohjanpalon maalisuma tuskin ainakaan vähentää Leverkusenin halua antaa ”Dangerille” kunnon mahdollisuus ”Werkselfissa”.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Lukas Hradeckysta ikäviä uutisia
- Lukas Hradeckyn loukkaantumisesta lisätietoa
- Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
- Huuhkajat kohtaa elintärkeässä MM-karsintaottelussa Puolan
- Huuhkajat kohtaa ensi vuonna Saksan
- Huuhkajat vaisuna Oslossa
- Huuhkajat kohtaa Norjan – kokeiluja luvassa
- Adam Marhiev siirtyy Saksaan
- Marcus Forss siirtyy lainalle
- Hradecky ja Schüller sivussa Norja- ja Puola-otteluista – Joronen joukkueeseen
- Adam Marhiev siirtyy Saksaan
- Huuhkajat kohtaa ensi vuonna Saksan
- Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
- Huuhkajat vaisuna Oslossa
- Hradecky ja Schüller sivussa Norja- ja Puola-otteluista – Joronen joukkueeseen
- Lukas Hradeckysta ikäviä uutisia
- Lukas Hradeckyn loukkaantumisesta lisätietoa
- Marcus Forss siirtyy lainalle
- Huuhkajat kohtaa Norjan – kokeiluja luvassa