Lisäaikaa saatiin – poikkeuslupa vielä haussa
Huuhkajien tiedotustilaisuus siirrettiin tiistaina. Syynä oli yksinkertaisesti se, ettei vielä ollut mitään tiedotettavaa. Ilman valtiovallan päätöksiä siitä, saako Palloliitto poikkeusluvan karanteeniehtoihin, ei olisi ollut tiedossa pelipaikkaa eikä joukkuetta.
Palloliitto sai päivän lisäaikaa UEFAn suuntaan kertoa, mikä on viranomaisten kanta.
– Sain UEFAlta juuri vahvistuksen, että saimme huomiselle asti aikaa, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande kertoi YLElle.
– Tilanne on vielä auki. Odotimme, että olisimme saaneet viimeistään tänään viranomaisilta päätöksen poikkeusluvasta, jota on haettu. Käsitykseni mukaan päätöksen pitäisi tulla viimeistään huomenna. Sitten pääsisimme eteenpäin suuntaan tai toiseen.
Casagranden mukaan mikäli poikkeuslupaa ei tule, Suomi ei kohtaa Walesia Helsingissä vaan jossain UEFAn määräämässä paikassa. Lisäksi pelaajalista muuttuisi, sillä Suomen karanteenisäännökset poikkeavat valtaosasta Euroopan maita.
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajien Nations League -lohko sekä otteluohjelma selvillä – Markku Kanerva: ”Mielenkiintoinen lohko”
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- Antti Niemi myös seurajoukkuevalmennukseen – sopimus HIFK:n kanssa
- Forsell ja Granlund avauksessa – Stal Mielec taipui tappioon
- Mollivoittoinen viikonloppu Puolan pääsarjan Huuhkajille
- Jasin Assehnoun iski hattutempun
- Fredrik Jensen palasi pelikentille
- Rakenna täydellinen kisakatsomo kotiin – recliner-mekanismituoli on avain mukavuuteen