Pyry Soiri maalinteossa – Esbjergille pientä lohtua voiton myötä
Nousu Tanskan Superligaan karkasi jo aiemmin ”suomalaisseura” Esbjergiltä, mutta perjantaina otettu voitto antoi hiukan lohtua.
Esbjerg kohtasi perjantaina vieraskentällä HB Køgen ja haki kolme pistettä 2-1-voiton myötä. EfB iski molemmat maalinsa jo avausjaksolla, eivätkä isännät päässeet kavennusta lähemmäs.
Voittomaaliksi jäänyt 0-2-osuma oli komea yksilösuoritus Pyry Soirilta. Soiri eteni laidallaan vahvasti, ajoi keskelle ja laukoi 20 metristä pallon etukulmasta verkon perukoille. Avauksessa ollut Soiri otettiin vaihtoon tunnin pelin jälkeen. Joni Kauko ei ollut lainkaan Esbjergin kokoonpanossa.
Esbjerg pelaa kauden viimeisen ottelunsa ensi keskiviikkona kotona Helsingøriä vastaan. Sijoitus ylemmässä jatkosarjassa on jo varmistunut kolmanneksi.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Fredrik Jensenin edustama Augsburg löysi nopeasti uuden päävalmentajan
- Palloliitto tiedotti: Huuhkajat kohtaa Puolan sekä Ranskan suljettujen ovien takana
- Teemu Pukki pohtii Norwichin tilannetta uudessa podcastissa: ”Homma voidaan kääntää”