Huuhkajien edustaminen oli Tim Sparville kunnia-asia – ”Olin siitä aina ylpeä”

Viime kauteen uransa lopettanut Tim Sparv kantoi kunnialla Huuhkajien kapteeninnauhaa usean vuoden ajan. Sparv katsoo uraansa taaksepäin hyvillä mielin.
Piskuisen Norvalla FF:n kasvatti rakensi itselleen komean uran. Hän matkasi jo 16-vuotiaana Southamptonin akatemiaan, jonka jälkeen pelasi ulkomailla ruotsalaisessa Halmstadissa, hollantilaisessa Groningenissa, saksalaisessa Greuther Fürthissä, tanskalaisessa Midtjyllandissa ja kreikkalaisessa Larissassa.
FC Midtjyllandissa Sparv pääsi juhlimaan kolmea Tanskan mestaruutta ja pääsi pelaamaan Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Suurimmat saavutuksensa Sparv kuitenkin saavutti sinivalkoinen paita yllään.
Sparv on johdattanut Suomen kahdesti arvokisoihin. Hän oli Pikkuhuuhkajien kapteeni vuoden 2009 EM-kilpailuissa ja myös Huuhkajien kapteenina historiallisissa EM-kisoissa viime aikoina. Hän voi syystäkin katsoa uraansa taaksepäin ylpeydellä.
– Minulle jäi kokonaisuudessaan hyvä maku urastani. Olen ylpeä siitä mitä olen saanut kokea etenkin maajoukkueen kanssa ja mitä olen saavuttanut. Lopputurnauspaikka oli tietenkin sellainen uran kohokohta. Iso osa identiteettiäni oli edustaa maajoukkuetta ja Suomea, ja olin siitä aina ylpeä, Sparv toteaa Palloliiton haastattelussa.
– Seurajoukkuetasolla minulla oli tietenkin uran alkuvaiheilla isompia unelmia kuin mihin lopulta päädyin. Tein kuitenkin kaikkeni sen eteen, että olisin päässyt pelaamaan isompiin sarjoihin. Tällä kertaa se ei vain riittänyt. En ole siitä katkera, etten päässyt pidemmälle, vaan tyytyväinen että sain kokea eri maita sekä eri kulttuureja ja oppia niistä ja saanut paljon informaatiota. Olin 18 vuotta ulkomailla ja mielestäni se on aika kova suoritus, Sparv jatkaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Hollantia
- Huuhkajilla valtava haaste lauantaina
- Arttu Hoskonen kuntoutunut loukkaantumisestaan
- Robin Lod hyvässä iskussa Huuhkajiin – ”Olen pysynyt kunnossa”
- Superlupaava Matias Siltanen ensimmäistä kertaa Huuhkajien mukana – ”Ei auta valittaa”
- Robert Ivanov jättää Eintracht Braunschweigin
- Robin Lod tehoili maaotteluiden alla
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Robert Ivanov jättää Eintracht Braunschweigin
- Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Hollantia
- Superlupaava Matias Siltanen ensimmäistä kertaa Huuhkajien mukana – ”Ei auta valittaa”
- Arttu Hoskonen kuntoutunut loukkaantumisestaan
- Huuhkajilla valtava haaste lauantaina