Petteri Forsell antoi Benjamin Källmanin vinkit Puolaan – ”Hyvän infopaketin sai lähtiessään”

Benjamin Källman siirtyi kesällä Puolan liigaan Cracovian joukkueeseen. Källman sai FC Interin joukkuekaveri Petteri Forsellilta neuvoja ennen lähtöään.
Itsekin Huuhkajissa esiintynyt Forsell pelasi Puolassa yhteensä kuusi kautta ja osasi antaa Källmanille vinkit ennen lähtö.
– Annoin ja hän toki etukäteen kyselikin tosi paljon asioita. Tietää, että minä olen ollut siellä kauan. Hyvän infopaketin sai lähtiessään, sanotaan näin. Vähän helpottaa sinne menoa, Forsell kertoo Veikkausliiga-podcastissa.
Källman on jo avannut maalitilinsä Puolan liigassa ja saanut vastuuta jo avauskokoonpanossa. Forsell uskoo Källmanin pärjäävän Puolassa.
– Ihan varmasti. Luulen, että tuo on hyvä sarja Benille, kun saa tuon tuosta käyntiin ja systeemit rullaamaan. Kun oppiin maan tavoille, niin tulee kyllä hyvää jälkeä.
Forsell on pelannut Huuhkajissa yhteensä 10 maaottelua, mutta viimeisimmästä on ehtinyt kulua jo muutama vuosi. Hän ei ole kuitenkaan haudannut haaveitaan palata vielä joku päivä valkopaitaan.
– Kyllä tässä kun nostetaan se taso halvatun hyväksi, niin kyllä minä luulen, että sinne on vielä mahdollista päästä mukaan. Minulla on sellaisia taitoja, joista on hyötyä kaikille joukkueille. En ole maajoukkueuraa lopettanut enkä koskaan lopeta. Se loppuu sitten kun ei enää valita, nyt ei ole pitkään aikaan valittu, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo, Forsell toteaa.
Forsellin haastattelu kuunneltavissa kokonaisuudessaan Suplan Veikkausliiga-podcastissa.
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Hollantia
- Huuhkajilla valtava haaste lauantaina
- Arttu Hoskonen kuntoutunut loukkaantumisestaan
- Robin Lod hyvässä iskussa Huuhkajiin – ”Olen pysynyt kunnossa”
- Superlupaava Matias Siltanen ensimmäistä kertaa Huuhkajien mukana – ”Ei auta valittaa”
- Robert Ivanov jättää Eintracht Braunschweigin
- Robin Lod tehoili maaotteluiden alla
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Hollantia
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajilla valtava haaste lauantaina
- Arttu Hoskonen kuntoutunut loukkaantumisestaan
- Robin Lod hyvässä iskussa Huuhkajiin – ”Olen pysynyt kunnossa”