Teemu Pukki tiedostaa lauantain panokset – ”Kyllä me tiedämme mikä tilanne on”
Huuhkajat jatkaa taistelua EM-paikasta lauantaina kohdatessaan Slovenian vieraskentällä. Huuhkajien hyökkääjä Teemu Pukki tiedostaa mitkä panokset ottelussa ovat.
Pukki siirtyi kesällä MLS-seura Minnesota Unitediin. Pukilla kesti hieman ennen kuin pääsi kunnon vireeseen, mutta viime aikoina Pukki on ollut hurjassa iskussa. Viime ottelussa Pukki iski ensimmäistä kertaa urallaan neljä maalia ja viidessä edellisottelussa hyökkääjä on latonut seitsemän osumaa.
– Se ottaa aikansa, kun menee uuteen paikkaan ja totuttelee kaikkeen miten siellä tehdään. Itse olin viisi vuotta edellisessä paikassa, niin siinä tulee sellainen automaatio kaikkeen tekemiseen, kun tuntee kaikki ja tietää miten kaikki toimii. Sitten kun on uusi paikka, niin kaikki on ihan uutta. Se on nyt helpottanut ja nyt tietää miten siellä tehdään jutut ja tottunut myös joukkuekavereihin, Pukki kertoi asettumisestaan rapakon taakse Huuhkajien torstaisessa lehdistötilaisuudessa.
Huuhkajat lähtee lauantaiseen EM-karsintaotteluun jännittävistä lähtöasetelmista. Slovenia ja Tanska pitävät hallussaan lohkon kärkipaikkaa tasapistein ja Suomi sekä Kazakstan seuraavat pisteen päässä. Ennakkoon Suomella on Sloveniaa hieman helpompi loppuohjelma, sillä Olympiastadionille matkaavat vielä Kazakstan sekä Pohjois-Irlanti ja karsinnat päättyvät lohkon heittopussi San Marinon vieraana. Slovenia puolestaan joutuu vielä matkustamaan Tanskaan ja Pohjois-Irlantiin sekä isännöi Kazakstania.
– Kyllä me tiedämme mikä tilanne on. Jos me voitamme, niin meillä on hyvä tilanne, mutta turhaa niitä on liikaa miettiä. Aina, kun menemme Suomi-paidassa kentälle, niin aina lähdetään voittamaan.
Huuhkajien ja Slovenian välinen ottelu alkaa Suomen aikaa kello 19.00.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Osta Huuhkajat-fanituotteet netistä – top 5 -verkkokaupat todellisille futisfaneille
- Saku Ylätupa siirtyy uuteen seuraan Ruotsissa
- Nikolai Alho pelasi joukkueelleen pisteen