Pikkuhuuhkajat avaa EM-kisat Hollantia vastaan

Pikkuhuuhkajien EM-kisaurakka alkaa torstaina Hollantia vastaan.
Pikkuhuuhkajat saa heti kovan haasteen, sillä Hollanti lukeutuu kisojen ennakkosuosikkeihin. Joukkue koki pienoisen takaiskun, kun Leo Walta joutui jättämään kisat väliin sairastumisen takia ja hänen tilalleen nimettiin Doni Arifi.
– Joukkueessa on ihan mieletön fiilis. Kisoja on odotettu pitkään – kohta ne viimein alkavat. Valmistautumisemme on sujunut tosi hyvin. Meillä on loistavat olosuhteet sekä treenikentällä että hotellissa. Olemme treenanneet hyvin, ja pelaajat ovat liikkeellä hyvällä energialla. Olemme myös saaneet rytmitettyä harjoittelun hyvin. Olemme keskittyneet kentällä niihin spesifisiin asioihin, jotka ovat oleellisia Hollanti-pelissä. Luonnollisesti olemme käyneet myös läpi oman aina voimassa olevia pelimme periaatteita, Suomen päävalmentaja Mika Lehkosuo Palloliiton verkkosivuilla.
Entisen pelaajalegenda Michael Reizigerin valmentama Hollanti oli EM-karisnnoissa vakuuttava voittaen oman karsintalohkonsa puhtaalla pelillä. Lehkosuo tiedostaa tulevan haasteen, mutta omaa samalla vahvan uskon omiinsa.
– Hollanti tarjoaa meille niin ikään erittäin kovan vastuksen. Heillä on todella paljon yksilötaitoa. Luotamme vahvasti omaan toimintaamme, pelaajiimme ja kilpailukykyymme. Meillä on mahdollisuudet voittaa, oli vastassa kuka tahansa.
Pikkuhuuhkajien ja Hollannin ottelu alkaa kello 20.00.
- Tasapeli ei riittänyt Pikkuhuuhkajille jatkopaikkaan
- Pikkuhuuhkajilla pakkovoiton paikka
- Pikkuhuuhkajat taipui Ukrainalle
- Pikkuhuuhkajat hakee voittoa Ukrainasta
- Matti Peltola Pikkuhuuhkajien matkaan
- Pikkuhuuhkajien yllätys mureni lisäajalla – avauksesta tasapeli
- Pikkuhuuhkajat avaa EM-kisat Hollantia vastaan
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Hollantia
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajilla valtava haaste lauantaina
- Arttu Hoskonen kuntoutunut loukkaantumisestaan
- Tasapeli ei riittänyt Pikkuhuuhkajille jatkopaikkaan