Allsvenskan käyntiin – päävalmentaja seuraa tarkkaan

Ruotsin Allsvensakin kausi on viimein alkamassa ja sarjassa pelaa myös runsaasti suomalaispelaajia, joista moni on myös Huuhkajissa jo vakiopelaaja tai ainakin vahva vaihtoehto jatkoa ajatellen.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva seuraakin silmä kovana viikonloppua Ruotsissa.
– 14.6. lähtee sarja käyntiin ja heti mielenkiintoinen matsi sillä kierroksella eli Örebro-AIK. Albin Granlund vastaan Saku Ylätupa, ”Rive” toteaa Suplan Week of Football -podcastissa.
Paljon muutakin mielenkiintoista on.
– Leo Väisänen nyt Häckenissä. Kävin häntä katsomassa helmikuussa. Juttelin totta kai valmentajan kanssa, että heillä on kova luotto ja kovat odotukset ”Leksan” suhteen. Uskon, että Leksa tulee ottamaan vahvan roolin ja aseman siinä joukkueessa.
– Albin on ollut luottomies Örebrossa ja pelannut vähän eri paikkoja. Toppariakin jopa. Toivotaan Albinin ja muidenkin kohdalla, että pysyvät terveinä.
Aika tuoretta tuntumaakin Kanervalla on taannoisen Ruotsin käyntinsä myötä.
– Samalla reissulla helmikuussa tuli katsottua BK Häckenin treenimatsi. Jassen (Tuominen) otteet ilahduttivat kyllä. Hän pelasi siinä piilokärkenä ja tuntui, että ainakin Häckenissä se toimi ihan mukavasti. Joonalla (Toivio) on ollut vähän pieniä selkävaivoja, mutta uskon, että ne on selätetty kun sarja alkaa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Lukas Hradeckysta ikäviä uutisia
- Lukas Hradeckyn loukkaantumisesta lisätietoa
- Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
- Huuhkajat kohtaa elintärkeässä MM-karsintaottelussa Puolan
- Huuhkajat kohtaa ensi vuonna Saksan
- Huuhkajat vaisuna Oslossa
- Huuhkajat kohtaa Norjan – kokeiluja luvassa
- Adam Marhiev siirtyy Saksaan
- Marcus Forss siirtyy lainalle
- Hradecky ja Schüller sivussa Norja- ja Puola-otteluista – Joronen joukkueeseen
- Adam Marhiev siirtyy Saksaan
- Huuhkajat kohtaa ensi vuonna Saksan
- Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
- Huuhkajat vaisuna Oslossa
- Hradecky ja Schüller sivussa Norja- ja Puola-otteluista – Joronen joukkueeseen
- Lukas Hradeckysta ikäviä uutisia
- Lukas Hradeckyn loukkaantumisesta lisätietoa
- Marcus Forss siirtyy lainalle
- Huuhkajat kohtaa Norjan – kokeiluja luvassa