Huuhkajat aloitti EM-kisat voitolla – tulos oli toissijainen

Jalkapallo unohtui toviksi, kun Tanskan keskikenttäpelaaja Christian Eriksen taisteli hengestään Kööpenhaminan Parkenin stadionin nurmen pinnalla. Lopulta sekä lääketieteellinen ammattitaito että jalkapallon tuoma yhtenäisyys selvisivät ottelusta voittajana. Tulostaululla oli ottelun jälkeen: Tanska-Suomi 0-1.
Eriksen lyyhistyi kenttään tajuttomana ensimmäisen puoliajan 43. minuutilla. Lääkintähenkilökunta tuli nopeasti paikalle elvyttämään tanskalaispelaajaa. Pitkän ajan jälkeen hänet siirrettiin paareilla kentältä pois. Hänen tilanteensa oli kuitenkin epäselvä ja tilanteen vakavuus heijastui niin pelaajien kuin katsojienkin ilmeistä.
Pitkän mietintätauon jälkeen UEFA ilmoitti, että joukkueet ovat päättäneet yhteistuumin jatkaa peliä. Peliä jatkettiin siitä kohtaa, kun Eriksenin tilanne tapahtui. Ensimmäisen puoliajan viimeiset minuutit pelattiin pois ennen viiden minuutin taukoa ja toista puoliaikaa.
Ennen Eriksenin tilannetta, Tanska oli painanut päälle koko ottelun ja Lukas Hradecky oli joutunut muutaman kerran venymään parhaimpaansa. Toiselle puoliajalle Tanska tuli niin ikään vahvasti ja paine pysyi Suomen päässä. Noin tunnin kohdalla Suomi sai kuitenkin hieman kontrolloidun hyökkäyksen, jossa Jere Uronen päästi nostamaan pallon rangaistusalueelle ja Joel Pohjanpalo ryntäsi paikalle puskemaan pallon maaliin.
Maalin jälkeen Tanska painoi entistä enemmän päälle, mutta Suomen pelaajat esittivät uhrautuvaa pelaamista. Yksi ottelun käännekohta nähtiin 74. minuutilla, kun Yussuf Poulsen otti kaiken irti Paulus Arajuuren pienen kontaktin jälkeen ja erotuomari Anthony Taylor vihelsi pallon pilkulle. Hradecky arvasi Pierre-Emile Höjbjergin rankkarin kulman ja nappasi pallon helposti syliinsä.
Ottelun lopun Tanska painoi päälle ja sai luotua useita hässäköitä Suomen maalille, mutta Huuhkajat pystyivät puolustamaan pesäänsä yhdessä upean taistelun päätteeksi.
Seuraavaksi Huuhkajat matkaavat takaisin Venäjälle ja keskiviikkona on vastassa Venäjä Pietarissa. Ottelu alkaa kello 16.00.
- Tuomas Ollila myöntää jännittäneensä Huuhkajiin liittymistä – ”Voi tulla kutsu”
- Anssi Suhosen HSV:lle kirvelevä pettymys – suora nousu haihtui lisäajalla
- Hradecky huokaisi helpotuksesta – Uroselle pettymys
- Venezian kausi päättyi pettymykseen
- Sauli Väisäsen Cosenza tarrasi kiinni sarjapaikkaan
- Joel Pohjanpalo teki historiaa Serie B:ssä
- Diogo Tomas avasi maalitilinsä Norjassa
- Ilmari Niskasen Dundee United lähellä putoamista
- Kaan Kairisesta Tshekin mestari
- Kaan Kairinen lähellä Tshekin mestaruutta
- Joel Pohjanpalo teki historiaa Serie B:ssä
- Hradecky huokaisi helpotuksesta – Uroselle pettymys
- Diogo Tomas avasi maalitilinsä Norjassa
- Sauli Väisäsen Cosenza tarrasi kiinni sarjapaikkaan
- Venezian kausi päättyi pettymykseen
- Ilmari Niskasen Dundee United lähellä putoamista
- Anssi Suhosen HSV:lle kirvelevä pettymys – suora nousu haihtui lisäajalla
- Tuomas Ollila myöntää jännittäneensä Huuhkajiin liittymistä – ”Voi tulla kutsu”
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Venezia FC eteni nousukarsintoihin