Agon Sadiku pyöritteli Kosovon ja Huuhkajien välillä – ”Päätin luottaa Kanervaan”
Agon Sadiku on yksi Huuhkajien debytanteista parhaillaan käynnissä olevalla Portugalin leirillä. Sadikulla on aiempaa maajoukkuekokemusta Kosovon paidasta.
Erinomaisen kauden Veikkausliigassa FC Hongan paidassa pelannut Sadiku otti innolla päävalmentaja Markku Kanervan kutsun vastaan.
– Kyllä tämä on tosi iso juttu minulle. Ihan pienestä saakka, kun meillä oli alueleirit ja tällaiset, niin meille on sanottu, että ”te olette täällä, koska teistä voi tulla Huuhkajien pelaajia tulevaisuudessa”. Ja nyt kun se on tapahtunut, se merkitsee minulle todella paljon, Sadiku kertoo Palloliiton verkkosivuilla.
Sadikulla on myös Kosovan kansalaisuus ja hän pelasi maan riveissä kaksi harjoitusottelua marraskuussa. Hänen edustusoikeutensa ei kuitenkaan siirtynyt Kosovoon. Lopulta keskusteltuaan molempien päävalmentajien kanssa, vaaka kallistui Suomeen ja Huuhkajiin.
– Oli vaikeaa, kun piti miettiä edustanko Suomea vai Kosovoa. Puhuin Kosovon päävalmentajan ja Suomen päävalmentaja Kanervan kanssa siitä, että minkälainen suunnitelma heillä on minua kohtaan tulevaisuudessa. Päätin luottaa Kanervaan. Hänellä on mielestäni todella selkeä ja hyvä suunnitelma minulle ja tulevaisuudelleni, Sadiku kertoo.
Suomi haastaa Ruotsin Estadio Algarvella maanantaina 9. tammikuuta Suomen aikaa kello 20.45. Torstaina 12. tammikuuta Huuhkajat kohtaa Viron Estadio da Noralla Suomen aikaa kello 18.00. Molemmat ottelut ovat katsottavissa Yle Areenassa.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman yltänyt harvinaiseen suoritukseen
- Viljami Sinisalon Celtic puristi jatkoon Eurooppa-liigassa
- Lukas Hradeckyn AS Monaco jatkoon Mestarien liigassa
- Huuhkajat kohtaa eksoottisia vastustajia maaliskuussa
- Leo Walta siirtymässä?
- Naatan Skyttä kunnostautui tällä kertaa syöttäjänä
- Topi Keskisen pitkä kuiva kausi vihdoin rikki
- Benjamin Källmanin maalivire jatkuu
- Huuhkajien valmennusryhmään muutoksia
- Huuhkajat kohtaa MM-maita maaliskuussa