Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
Huuhkajien MM-unelma koki ison kolauksen, kun se hävisi Puolassa 1-3.
Puola oli ottelussa alusta saakka niskan päällä ja meni ottelussa johtoon 27. minuutilla. Matti Peltola liukasteli omalla puolustusalueella ja puolalaispelaaja pääsi riistämään. Hän pelasi pallon toisesta aallosta mukaan tulleelle Matty Cashille, joka tykitti pallon alakulmaan.
Hieman maalin jälkeen Suomi sai ikävän takaiskun, kun Miro Tenho joutui tulemaan vaihtoon. Hän sai iskun kasvoihinsa ja kasvoista tuli verta.
Lisäajalla Puola teki toisen, kun Suomen hyökkäysrakentelu päättyi harhasyöttöön ja Puola käynnisti vastahyökkäyksen. Piotr Zielinskin läpisyöttö vapautti Robert Lewandowskin eikä hän erehtynyt.
Toisen puoliajan alkuun tuli lisää kylmää vettä niskaan, kun Huuhkajien hyökkäyspään rajaheitosta Puola käynnisti nopean vastahyökkäyksen, joka päättyi Robert Lewandowskin laukaukseen. Jesse Joronen onnistui pysäyttämään Barca-tähden kudin, mutta Jakub Kaminski oli ensimmäisenä irtopallossa siirtäen pallon verkkoon.
Suomi sai ottelun lopussa lohdutusta kavennusmaalin muodossa, kun Benjamin Källman pääsi ohjaamaan takatolpalta Suomelle maalin. Se jäi kuitenkin viimeiseksi.
Alankomaat ja Puola ovat lohkon kärkipaikalla kymmenellä pisteellä ja Suomella pisteitä on seitsemän. Huuhkajat kohtaa vielä kotonaan Liettuan ja Maltan sekä vieraskentällä Alankomaat. Alankomailla on yksi ottelu vähemmän muita pelattuna.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Fredrik Jensenin edustama Augsburg löysi nopeasti uuden päävalmentajan
- Palloliitto tiedotti: Huuhkajat kohtaa Puolan sekä Ranskan suljettujen ovien takana
- Teemu Pukki pohtii Norwichin tilannetta uudessa podcastissa: ”Homma voidaan kääntää”