Lukas Hradecky Ylelle: ”Ei sählätä, niin päästään pelaamaan”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hradeckylla on näillä näkymin kohta edessä seuraava tositottelu Bundesliigan palatessa normaalijärjestykseen. Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahti selvitti, mitä käytännön toimia pelaajille on annettu, kun sarja palaa tositoimiin kahden kuukauden mittaiselta tauolta.
– Jokainen joukkue menee omalle eristäytymisleirilleen. Viikko ennen ensimmäistä matsia mennään sellaiseen paikkaan, jossa ei ole muita ihmisiä. Voidaan puhua pienimuotoisesta karanteeniviikosta, Hradecky kertoi Yle Urheilulle.
– Tämän jälkeen saamme olla kotioloissa, mutta meitä on muistutettu jalkapallon yhteisöllisestä vastuusta. Eli ettei ruveta sähläämään, eikä pyöritä ympäri keskustaa ja ravintoloita. Kaikkien pitää mukautua sääntöihin. Tämä on kuitenkin elinehto sille, että päästään ylipäätään pelaamaan. Eiköhän se onnistu meiltä, uskoo Hradecky.
Hradecky uskoo vakaasti, että Saksassa toimenpiteet ovat sitä luokkaa, ettei turhia riskejä oteta ja on valmis hyppäämään itse kentälle vaikka heti.
– Nyt saadaan jonkinnäköistä valoa tunnelin päähän. Kun saadaan aloittaa pelit, niin joskus ne loppuukin. Sen jälkeen päästään ehkä sitten jo ajattelemaan seuraavaa kautta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalon asema vahvistuu?
- Joel Pohjanpalolle tunnustusta – taas
- Ilo ylimmillään – ”Dillu” pisti palamaan
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Daniel Håkans sivuun, Oiva Jukkola tilalle
- Valko-Venäjä -ottelu neutraalille areenalle – fanit eivät tykänneet
- Huuhkajamaalivahdit tositoimissa – kolme eri sarjaa
- Matti Peltola ja Onni Valakari maalien makuun
- Lukas Hradecky palasi – piti heti nollan!
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan
- Ilo ylimmillään – ”Dillu” pisti palamaan
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Valko-Venäjä -ottelu neutraalille areenalle – fanit eivät tykänneet
- Lukas Hradecky palasi – piti heti nollan!
- Daniel Håkans sivuun, Oiva Jukkola tilalle
- Joel Pohjanpalo YLEn haastattelussa: ”Nelikko on tasokas”
- Huuhkajamaalivahdit tositoimissa – kolme eri sarjaa
- Jacob Friis SuomiFutikselle – ”Toivottavasti voimme kehittyä”