Puheenjohtaja Ari Lahti kertoo: elokuun 19. ratkeaa yleisökysymys
Kuva: Juha Tamminen
Lauantaina uudelle nelivuotiskaudelle Palloliiton puheenjohtajaksi valittu Ari Lahti kertoo YLEn haastattelussa, että kaikkia faneja kiinnostava kysymys siitä, saavatko kannattajat tulla Nations Leaguen otteluissa katsomoihin, ratkeaa pian.
Toisaalta Lahti myös mainitsi, että kaikki on mahdollista – jopa pelien siirtäminen.
– Viimeistään elokuun 19. päivä tiedetään, pääsevätkö katsojat Suomen kotiotteluihin. Varmasti UEFA katsoo koronatilanteen kehittymistä Euroopasta. Pahimmassa tapauksessa syyskuun pelit siirretään eteenpäin. Kaikki on mahdollista, kun koronan toinen aalto näyttäisi kasvavan Euroopassa, Ari Lahti kertoi YLEn haastattelussa.
Huuhkajien on määrä kohdata Wales syyskuun 3. Helsingissä.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Fredrik Jensenin edustama Augsburg löysi nopeasti uuden päävalmentajan
- Palloliitto tiedotti: Huuhkajat kohtaa Puolan sekä Ranskan suljettujen ovien takana
- Teemu Pukki pohtii Norwichin tilannetta uudessa podcastissa: ”Homma voidaan kääntää”