Kisakutsu Huuhkaja-pelaajalle unelmien täyttymys – ”Pienestä asti olen unelmoinut”

Thomas Lam oli ennakkoon yksi niistä pelaajista, jonka arveltiin mahdollisesti olevan Markku Kanervan leikkuulaudalla, kun hän teki lopullisia valintoja kisajoukkueesta. Lamin otteet viimeaikaisissa maaotteluissa sekä iso vastuu seurajoukkueessa vakuuttivat Kanervan kuitenkin kisapaikan arvoiseksi.
Lam on asunut koko ikänsä Hollannissa, mutta hänen äitinsä on suomalainen ja hän itsekin puhuu sujuvaa suomea. Lamille EM-kisapaikka Huuhkajien paidassa merkitsi paljon.
– Totta kai se oli tosi iso unelma. Pienestä asti olen unelmoinut, että joku päivä pääsisi EM-kisoihin ja se päivä tuli eilen. En voi odottaa, että kisat alkavat. Tosi iloinen siitä, Lam hehkutti keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
Lam itsekin myönsi, ettei välttämättä ollut niitä ensimmäisiä nimiä joita Kanerva kirjoitti pelaajalistaansa.
– Totta kai vähän jännitti. Tietenkin sitä toivoi, että olisi joukkueessa mukana, mutta päävalmentaja päättää kuka lähtee ja kuka ei. Yritin vain tämän viimeisen viikon aikana ja Ruotsi-pelissä näyttää mitä osaan. Ei siinä oikein voi muuta tehdä. Oli tosi kiva, että minut valittiin mukaan ryhmään. Toivottavasti EM-kisoissa tulee minuutteja. Olen aina valmis pelaamaan ja jos on Suomi-paita päällä, niin aina mennään kovaa.
Lam on monipuolisuudellaan hyvä lisä Suomen peliin. Seurajoukkueessaan Zwollessa hän pelaa topparina, mutta maajoukkueessa pelipaikka on löytynyt yleensä keskikentän pohjalta. Lam on valmis auttamaan joukkuetta missä roolissa tahansa.
– Toivon, että saisin pelata, mutta tiedän meillä olevan iso ja vahva ryhmä. Pitää näyttää treeneissä mitä osaa, ja jos saa sen mahdollisuuden, niin pitää olla valmis pelaamaan. Mielestäni olen valmis pelaamaan, mutta Rive päättää ketkä pelaavat. Jos hän tarvitsee minua, niin olen valmis taistelemaan.
Huuhkajat viimeistelevät kisakuntoaan perjantaina kohtaamalla Olympiastadionilla Viron.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Antmanin päävalmentaja vaihtuu
- Huuhkajien joukkueeseen muutoksia
- Adrian Svanbäck maalin makuun
- Benjamin Källman iski maalin
- Leo Walta jälleen sankarina – nyt kaksi maalia
- Anssi Suhonen avasi maalitilinsä Allsvenskanissa
- Joel Pohjanpalo maalasi Palermolle
- Alankomaat nimitti tähtisikermän Huuhkajia vastaan
- Kaan Kairisen Sparta Prahalle voitto eurokentillä
- Jacob Friis siirtänyt katseet eteenpäin – ”Meillä on pitkät valot päällä”
- Tässä on Huuhkajien joukkue – 26 pelaajan EM-lista nimetty
- Ilmari Niskanen teki jatkosopimuksen
- Paulus Arajuuri paljasti uutuuskirjassa, mitä pelaajat ajattelivat Markku Kanervasta syksyllä 2017
- Niklas Moisander ei ole tekemässä paluuta Huuhkajiin
- Huuhkajien EM-vastustajat nimenneet joukkueensa – katso pelaajalistat
- Hyökkäyspeli Huuhkajien suurin haaste Kazakstania vastaan – ”Tilanteenvaihtopelaaminen on isossa roolissa”
- Robert Taylor epäonnensoturina – Brann putosi Norjan liigasta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Niilo Mäenpää jättää Warta Poznanin
- Huuhkajien joukkueeseen muutoksia
- MTV Urheilu: Saku Ylätuvan EM-unelma syttyi eloon: ”Selkeä tavoite on pelata todella vahva kausi”