Näin pelataan MM-karsintojen jatkopelit

MM-karsintojen alkulohkot saadaan päätökseen tiistaina ja Suomi taistelee jatkokarsintoihin oikeuttavasta kakkospaikasta. Vaikka jatkopaikka tulisikin, olisi Qatariin vielä pitkä ja kivikkoinen tie.
Euroopalla on kisoihin yhteensä 13 maapaikkaa ja kymmenen lohkon voittajat selviävät suoraan MM-kisoihin. Lohkokakkoset sekä kaksi parasta Kansojen liigan MM-kisojen ulkopuolelle jäänyttä lohkovoittajaa pääsee mukaan jatkokarsintaan. Eli yhteensä 12 maata taistelee vielä kolmesta viimeisestä paikasta.
Jatkokarsintojen maat jaetaan sijoitettuihin ja sijoittamattomiin maihin, joista Suomi ei tule nousemaan sijoitettujen joukkoon, vaikka voittaisi tiistaina Ranskan. Joukkueet arvotaan kolmeen ottelukaavioon ja jatkokarsinnat pelataan kerrasta poikki -pudotuspelillä, jossa kolmeksi viimeiseksi tuulettavaa joukkuetta saa pääsylipun Qatariin.
Ensimmäisellä kierroksella kotiottelu pelataan sijoitetun joukkueen kotikentällä, joten Suomella on luvassa vierasreissu, mikäli se selviää jatkokarsintoihin. Jos Suomi voittaa sen, etenee se finaaliin ottelukaavion toisen pelin voittajaa vastaan. Tuon ottelun kotijoukkue arvotaan.
Finaalien voittajat selvittävät tiensä kisoihin. Jatkokarsinnat pelataan maaliskuun lopulla.
- Tuomas Ollila myöntää jännittäneensä Huuhkajiin liittymistä – ”Voi tulla kutsu”
- Anssi Suhosen HSV:lle kirvelevä pettymys – suora nousu haihtui lisäajalla
- Hradecky huokaisi helpotuksesta – Uroselle pettymys
- Venezian kausi päättyi pettymykseen
- Sauli Väisäsen Cosenza tarrasi kiinni sarjapaikkaan
- Joel Pohjanpalo teki historiaa Serie B:ssä
- Diogo Tomas avasi maalitilinsä Norjassa
- Ilmari Niskasen Dundee United lähellä putoamista
- Kaan Kairisesta Tshekin mestari
- Kaan Kairinen lähellä Tshekin mestaruutta
- Joel Pohjanpalo teki historiaa Serie B:ssä
- Hradecky huokaisi helpotuksesta – Uroselle pettymys
- Diogo Tomas avasi maalitilinsä Norjassa
- Sauli Väisäsen Cosenza tarrasi kiinni sarjapaikkaan
- Venezian kausi päättyi pettymykseen
- Ilmari Niskasen Dundee United lähellä putoamista
- Anssi Suhosen HSV:lle kirvelevä pettymys – suora nousu haihtui lisäajalla
- Tuomas Ollila myöntää jännittäneensä Huuhkajiin liittymistä – ”Voi tulla kutsu”
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Venezia FC eteni nousukarsintoihin