Richard Jensen unelmoi pelaamisesta veljensä kanssa Huuhkajissa – ”Katsotaan mitä tapahtuu”

Huuhkajien joukkue syyskuun Nations Leaguen otteluihin kerrotaan keskiviikkona. Joukkueessa saatetaan nähdä kaksi Jenseniä.
Veljesparin nuorempi Fredrik on ollut Huuhkajissa jo usean vuoden ajan, mutta vanhempi Richard sai tulikasteensa Huuhkajien paidassa kesäkuun maaotteluissa. Fredrik ei ollut sillä kertaa mukana joukkueessa.
– ”Pikku” sai tällä kertaa katsoa telkkarista pelejä. Ei hän mitään erityistä sanonut, mutta oli iloinen ja onnitteli, Richard Jensen kertoo Palloliiton verkkosivujen haastattelussa.
– Huuhkajissa on totuttu toiseen Jensenin, mutta ”Pikku” oli vain iloinen puolestani. Olisi kyllä ollut hienoa olla yhdessä, mutta toisaalta oli hyväkin, että sain seistä omilla jaloilla. Toivottavasti lähitulevaisuudessa päästäisiin yhdessä edustamaan maatamme. Ei sellaista kuitenkaan liikaa mieti, vaan keskittyy omaan tekemiseen.
Markku Kanerva julkaisee Huuhkajien joukkueen syyskuun Romania ja Montenegro -otteluihin keskiviikkona. Jensen ei ota stressiä kutsusta.
– Katsotaan mitä tapahtuu. En laita siihen mitään suuria paineita. Jos sellainen tapahtuu, niin sitten tapahtuu. Ihan rennosti katsellaan ja ehkä niin käy jossain vaiheessa. Olisihan se varmasti ainakin jonkinlaista porvoolaista historiaa, FC Futuran kasvatti naurahtaa.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suurseura Glen Kamaran kintereillä
- Leo Walta nosti maalimääränsä seitsemään
- Onni Valakari loisti MLS:ssä
- Jesse Jorosta viedään nyt Serie A:han
- Huuhkajat kohtaa Andorran Tampereella
- Casper Terho vaihtaa seuraa
- Rasmus Schüller palasi pelikentille
- Fredrik Jenseniä viedään yllättävään osoitteeseen
- Leo Walta iski osuman Ruotsissa
- Robin Lod maalasi MLS:ssä
- Fredrik Jenseniä viedään yllättävään osoitteeseen
- Jesse Jorosta viedään nyt Serie A:han
- Suurseura Glen Kamaran kintereillä
- Leo Walta nosti maalimääränsä seitsemään
- Leo Walta iski osuman Ruotsissa
- Casper Terho vaihtaa seuraa
- Huuhkajat kohtaa Andorran Tampereella
- Onni Valakari loisti MLS:ssä
- Rasmus Schüller palasi pelikentille