Mikael Soisalon Riga FC dramaattisten vaiheiden jälkeen jatkoon eurokentillä – Rasmus Schüllerille pettymys
Mikael Soisalon Riga FC raivasi tiensä Konferenssiliigan kolmannelle karsintakierrokselle. Rasmus Schüllerin Djurgårdenille tuli noutaja.
Soisalon Riga FC lähti toiseen osaotteluun 1-2-tappioasemasta Kescskemetiä vastaan ja latvialaisten tilanne vaikeutui entisestään, kun unkarilaisjoukkue meni jo kahdeksannella minuutilla johtoon. Riga FC nousi kuitenkin toisella puoliajalla tasoihin ja tasoitti myös yhteistulokset viidennellä lisäaikaminuutilla. Näin ottelu eteni jatko-otteluun.
Soisalo juoksi kentälle 99. minuutilla ja Riga FC iski ratkaisun viime hetkillä, kun jatko-ottelun toista lisäaikaminuuttia pelattiin.
Näin ollen Riga eteni jatkoon yhteismaalein 4-3. Se kohtaa seuraavalla kierroksella Twenten.
Djurgårdenin urakka sen sijaan päättyi sveitsiläistä Luzernia vastaan. Luzern oli voittanut ensimmäisen osan Tukholmassa 1-0 ja toisessa osaottelussa päädyttiin 1-1-tasapeliin. Djurgårdenin taival päättyi näin 1-2. Schüller pelasi koko ottelun.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Huuhkajilla kaksi kovaa harjoitusottelua maaliskuussa – lipunmyynti käynnissä
- Fredrik Jensenin edustama Augsburg löysi nopeasti uuden päävalmentajan
- Palloliitto tiedotti: Huuhkajat kohtaa Puolan sekä Ranskan suljettujen ovien takana
- Teemu Pukki pohtii Norwichin tilannetta uudessa podcastissa: ”Homma voidaan kääntää”