Koronarajoitukset tuovat ”hullunkurisia tilanteita” Huuhkajapelaajienkin otteluihin

Esbjerg fB:n Huuhkajakolmikko on ensimmäisenä Bundesliigapelaajien jälkeen valmiina jatkamaan kautta. Markus Halsti, Joni Kauko ja Pyry Soiri ovat viikonloppuna tositoimissa Tanskan Superligan jatkuessa.
Monessa liemessä keitetty kokenut Halsti myöntää, että ottelujärjestelyt ovat sellaiset, ettei aiemmin ole tullut vastaan.
– Emme saa mennä stadionin sisälle ollenkaan, emmekä käyttää pukukoppeja lainkaan. Sunnuntaina oli korona-ajan ensimmäinen ja viimeinen harjoituspeli. Kävimme läpi, että menemme stadionille kaikki valmiina. Menemme sinne pelipaita päällä. Meille on rakennettu molemmille joukkueille omat tilat eri puolille stadionille. Ne ovat ulkona stadionin sisäpuolella, Halsti kertoo Yle Urheilulle.
Samaisessa tilassa pidetään vielä taktiikkapalaverit. Pelaajien pitää vielä pelaajien muistaa turvavälit, kun he käyvät tutkiskelemassa pelikentän ja haistelemassa ilmapiiriä noin tunti ennen ottelua.
– On ehkä vähän hullunkurista, että silloin pitää muistaa kentällä turvavälit. Sitten tunnin päästä pelatessa ei tarvitse enää turvavälejä olla, Halsti sanoo.
- Leo Väisänen sivussa EM-karsintaotteluista
- Tuomas Ollila myöntää jännittäneensä Huuhkajiin liittymistä – ”Voi tulla kutsu”
- Anssi Suhosen HSV:lle kirvelevä pettymys – suora nousu haihtui lisäajalla
- Hradecky huokaisi helpotuksesta – Uroselle pettymys
- Venezian kausi päättyi pettymykseen
- Sauli Väisäsen Cosenza tarrasi kiinni sarjapaikkaan
- Joel Pohjanpalo teki historiaa Serie B:ssä
- Diogo Tomas avasi maalitilinsä Norjassa
- Ilmari Niskasen Dundee United lähellä putoamista
- Kaan Kairisesta Tshekin mestari

- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”