Carljohan Eriksson odottaa jo tulevia maaotteluita – ”Todella mielenkiintoinen maajoukkuevuosi on tulossa”
Viime syksynä Huuhkajiin noussut maalivahti Carljohan Eriksson odottaa jo tulevia maaotteluita.
Huuhkajat kokoontuu yhteen maaliskuun lopulla Espanjassa, kun se kohtaa harjoitusotteluissa Slovakian ja Islannin. Kesäkuussa odottavat sitten Nations Leaguen ottelut.
– Todella mielenkiintoinen maajoukkuevuosi on tulossa. MM-karsinnat päättyivät tietenkin pettymykseen, kun emme päässeet jatkoon, mutta tänä vuonna on tulossa isoja Nations Leaguen otteluita ja ensimmäisenä edessä ovat valmistavat ottelut. Maajoukkueesta on poistunut isoja johtajia ja siellä on isoja saappaita täytettävänä. En epäile hetkeäkään, etteikö niitä saataisi täytettyä, sillä joukkue on täynnä liidereitä, Eriksson toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
Eriksson nousi viime syksynä Huuhkajiin ja pääsi debytoimaan harjoitusottelussa Walesia vastaan. Hän on päässyt hyvin maajoukkueeseen sisään.
– Alkuun se oli aika surrealistinen fiilis. Huuhkajiin pääseminen on ollut unelmana pienestä pojasta saakka. Se oli iso kunnia-asia ja Suomi-paitaa kantaa aina ylpeänä. Oli mahtavaa päästä seuraamaan toimintaa läheltä.
– Syksyn kuluessa pääsin enemmän maajoukkueeseen mukaan ja debyytti oli tietenkin kirsikka kakun päällä. Se oli mahtava kokemus. Maajoukkue on sellainen ympäristö johon haluaa aina päästä takaisin. Sitä voi käyttää motivaation lähteenä ihan jokapäiväisessä tekemisessä, hehkuttaa Eriksson.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Antmanin päävalmentaja vaihtuu
- Huuhkajien joukkueeseen muutoksia
- Adrian Svanbäck maalin makuun
- Benjamin Källman iski maalin
- Leo Walta jälleen sankarina – nyt kaksi maalia
- Anssi Suhonen avasi maalitilinsä Allsvenskanissa
- Joel Pohjanpalo maalasi Palermolle
- Alankomaat nimitti tähtisikermän Huuhkajia vastaan
- Kaan Kairisen Sparta Prahalle voitto eurokentillä
- Jacob Friis siirtänyt katseet eteenpäin – ”Meillä on pitkät valot päällä”
- Tässä on Huuhkajien joukkue – 26 pelaajan EM-lista nimetty
- Huuhkajien joukkueeseen muutoksia
- Paulus Arajuuri paljasti uutuuskirjassa, mitä pelaajat ajattelivat Markku Kanervasta syksyllä 2017
- Niklas Moisander ei ole tekemässä paluuta Huuhkajiin
- Ilmari Niskanen teki jatkosopimuksen
- Huuhkajat kohtaa Andorran Tampereella
- Alankomaat nimitti tähtisikermän Huuhkajia vastaan
- Benjamin Källman iski maalin
- Joel Pohjanpalo maalasi Palermolle
- MTV Urheilu: Saku Ylätuvan EM-unelma syttyi eloon: ”Selkeä tavoite on pelata todella vahva kausi”